"Kaivopuiston kaunis Casanova"

"Kaivopuiston kaunis Casanova"
"Kaivopuiston kaunis Casanova"

tiistai 7. helmikuuta 2012

Pentunäyttely

Sunnuntai tuli vietettyä mukavasti pentunäyttelyä seuraten. Näyttely oli Lohjalla Showlink areenalla, Musti ja Mirri Puppy Cup. Erikoishuomioni varasti meidän Juliuksen oma poika Kaapo ( Damocan Lucky Dreamer) ja tietenkin oli hienoa nähdä Juliuksen siskopuolen tyttären Olivian ( Canmoy´s Arabiana ) ensi esiintyminen. Huh, tuohan kuulosti aivan, kuin siskonveljenpojankumminkaimaJ. Molemmilla pennuilla sujui oikein mallikkaasti. Olivia oli Rop, eli rotunsa paras, ja sitten vielä sijoittui ryhmässä toiseksi eli RYP2. Kaapo taas oli VSP, eli  vastakkaisen sukupuolen paras. Molemmille näyttelykoiran aluille PALJON ONNEA, hienosti meni!  

Näyttelypäivän aloitus oli minulle kovin erilainen tällä kertaa, kun ei ollut omaa koiraa mukana. Pakkasin siis autoon, vain itseni lisäksi matkaan vain sakset. Normaalistihan auto täyttyy melkein kattoon asti kaikesta tarpeellisella, tai siltä se ainakin tuntuu. Minun vastuulla oli siis vain Kaapon kunnostaminen. Mukava tehtävä, kun koira oli osattu pestä ja kuivata todella hyvin. Paikan päällekkin se oli tuotu hienosti, turkkia sotkematta. Tähän voisi tottua!   
Damocan Lucky Dreamer
Kaapo

Canmoy´s arabiana
Nyt riittää tältä päivältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti