Olen tässä jo jonkin aikaa ihmetellyt, että miksi sitä pitää olla puolustuskannalla, kun puhutaan koiranäyttelyistä. Media on saanut koko harrastuksen näyttämään pelkältä koiran esineellistämiseltä. Tuntuu, että jos harrastat lajia nimeltään koiranäyttelyt, olet varmasti jonkin sortin pahan alku ja juuri. Tahtoisin kuitenkin kyseenalaistaa tässä asiaa. Aina vertauksen kohteena on kotikoira vastaan näyttelykoira. Mitä se edes tarkoittaa? Onko meidän koirat koti- vai näyttelykoiria? Ne siis käyvät koiranäyttelyissä, mutta viettävät kotikoiran elämää. Siis kumpaan kategoriaan ne kuuluvat? Saan työni puolesta nähdä molempia. Ja molemmissa sekä koti-, että näyttelykoirissa on hyvin, huonosti ja hyvin huonosti hoidettuja koiria. Mutta, jos pitäisi valita, kummassa ryhmässä on enemmän huonosti hoidettuja koiria, niin nyt se siis tulee, kotikoirissa., jos minulta kysytään. Se, että koiraa ei hoideta, on usein tietämättömyyttä, kuin ilkeyttä. Koira, kun ei osaa tulla kertomaan meidän ihmisten kielellä, että nyt sillä on kipuja. Koirat näyttävät kipua vasta viimeisellä hädän hetkellä. Se on niillä sisään rakennettu juttu. Nopeat syövät hitaat, you know. Koiranäyttelyissä en ole koskaan nähnyt niin hurjia tapauksia, kuin mitä olen kotikoirilla nähnyt. Tässä muutama esimerkki pahimmista tapauksista. Koiralla, tennispallon kokoinen kakkamöykky peräaukon ympärillä, niin että on sillä on mahdoton jo yrittää ulostaa normaalisti. Silmissä niin pahat rähmät, että iho on palanut jo alta luuhun asti. Koira niin pahasti takkuuntunut, että iho repeillyt kainaloista ja nivusista, sen yrittäessä liikkua. Hampaat niin huonosti hoidetut, että ainoa syy miksi ne eivät ole jo tippuneet, koska hammaskivi on jo tehnyt sillan kaikkiin hampaisiin pitäen koko kalustoa paikoillaan. En edes uskalla ajatella mitä mahtaakaan sen kaiken kaameuden alla olla. Toivoisimpa, että media kirjoittaisi myös tästä asiasta samanlaisella paatoksella, kuin koiranäyttelyistä, jotta saataisiin vähän tasapainoa tähän asiaan.
Tiedän myös monta kotikoiraa, jotka eivät pystyisi juoksemaan kierros toisensa jälkeen häntä heiluen, niin kuin monet näyttelykoirat koiranäyttelyissä. Tällä ajan takaa sitä, että monella kotikoiralla olisi toivomisen varaa liikunnan suhteen. Aamulla 5 minuuttia, päivällä 5 minuuttia ja illalla 5 minuuttia ulkoilua ei riitä koiralle liikunnaksi.
Nämäkin surulliset tarinat ovat vain pienen pieni prosentti kotikoirien elämästä, samalla tavalla, kuin media vetää karkeita esimerkkejä koiranäyttelymaailmasta. Molemmissa kategorioissa on siis kaikenlaista. Mutta onneksi suurin osa koirista, koti- ja näyttelykoirista, ovat kovin rakastettuja perheenjäseniä! Ylilyöntejä löytyy siis valitettavasti kaikkialta. Näin olen miettinyt…
 |
| Milla näyttelykoirana |
 |
| Julius, näyttely- vai kotikoira |
 |
| meidän kotikoirat |
Fiksusti sanottu! Ainakin Suomessa monet näyttelykoirat ovat ensisijaisesti kotikoiria. Niin ainakin luulen.
VastaaPoistaToinen minua ärsyttävä juttu on se, että ainoa oikea koulutusmenetelmä on se, minkä mahdollisesti nykyinen tiede pystyy oikeaksi jollain tavoin "todistamaan". Joidenkin näkemys tuntuu olevan, että pitäisi käydä kymmeniä koirankoulutus kursseja, jotta koirastaan pystyisi opettamaan kivan kaverin tai kilpailukoiran. Joidenkin näkemys on, että päivitäpä tietosi ajan tasalle :-) ja käy ne kurssit. Sitten vasta ymmärrät "totuuden". Minunkin mielestäni toki tietyt "lainalaisuudet" koiran opettamisessa on.
Mielestäni koiran kanssa avoimin mielin elämisestä oppii oikeasti koirasta ja siitä, miten ihana kumppani koira voi olla ihmiselle ja päinvastoin. Siinä aikalailla merkityksetöntä on se, palkkaako koiran sadasosantarkkuudella oikein. Tärkeämpää mielestäni on se uskomattoman mahtava suhde, mikä koiran ja ihmisen välillä voi olla yhteisen tekemisen kautta. Jotenkin tuntuu siltä, että jotkut ihmiset ovat erityisen virittäytyneitä yhteiselämään koiran kanssa ja jotkut eivät ymmärrä "oikeasti" koiria koskaan. Vähän kärjistetysti sanotusti.
Ehkä nuo miljoonat kurssit ovat joillekin ainoa tapa päästä yhtään lähemmäksi koiraa. Mutta koiran ja ihmisen yhteisymmärrys ja mahtava suhde on niin paljon enemmän.
Sorry Mona, että innostuin kirjoittamaan ihan asian vierestä :-). Mutta hyvin kirjoitettu sinulta tuo alkuperäinen kirjoitus.
Terveisin,
Pirkko Ranta-aho
Kyllä on hyvä kirjoitus...aivan samaa mieltä kaikesta..lisäisin vielä että tämä uusavuttomuus koiran pidossa ja hoidossa näkyy hälyyttävästi, ja välinpitämättömyys on kyllä lisääntynyt...tiedetään että pitää hoitaa mutta ei viitsitä! Näyttelykoiraa ei laiminlyödä...sehän käy läpi tarkistuksia, niin näyttelyssä kun el.lääkärillä jatkuvasti. terveisin Nina. Trimmaaja .Piikkiö
VastaaPoistaSamaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa: "uusavuttomuus"on hyvä ilmaisu mielestäni.
VastaaPoistaPirkko
Tämä mitä Mona kirjoitit on niin totta ja maalaisjärki on kyllä katova luonnonvara siinä missä moni muu ihan aineellinenkin asia ikävä kyllä. Onneksi meitä trimmaajia on olemassa että voimme tehdä monen kärsivän koiran eteen paremman olon
VastaaPoistaHeidi Trimmaaja Kauhajoki
Juu, näinhän se menee. Maalaisjärki kunniaan. Olen täysin samaa mieltämieltä Pirkon ja muiden kirjoittajien kanssa! Minusta tuntuu, että Suomi on muuttunut niin tekniseksi maaksi, että jopa koirasta yritetään tehdä kännykkä samoilla sovellutuksilla:)
VastaaPoista