"Kaivopuiston kaunis Casanova"

"Kaivopuiston kaunis Casanova"
"Kaivopuiston kaunis Casanova"

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Mielenrauha

Tiistaitreenit takanapäin. Paljon pohdittavaa taas kotimatkalle, esimerkiksi kehonkielestä ja omanmielen rauhottamisesta ja sen vaikutuksesta koiraan. Paljon puhutaan miten tärkeää on muistaa vahvistaa johtajuutta pienillä jutuilla esim. kulje itse ensin ovesta, sitten vasta koira yms. Mutta entäs se koko muu aika mitä vietät koirasi kanssa. Uskon vahvasti, ettei pikku kikkailu ovien kulkujärjestyksestä yms. muut samantyyliset ohjeet auta tuon taivaallista, jos olet muuten hermostunut kuin viulunkieli kaikkina muina aikoina, kun et ole kulkemassa ovesta ensimmäisenä. Mietippä tilannetta koirasi säikähtää vaikka ohi ajavaa pyöräilijää, joka ajaa liian läheltä teitä. Kuinka sinä itse reagoit. Säälitkö/säälitteletkö koiraa pitkään ja hartaasti surullisella äänellä ja voivottelet mitä kaikkea kamalaa olisi voinut sattua, mutta onneksi nyt ei sattunut. Vai rähisetkö kovaäänisesti pyöräilijän perään ja soitat jollekkin ystävällesi ja suu vaahdossa kerrot tätä kamalaa tapahtumaa. Tällaisilla toiminnalla kerrot koirallesi, että tilanne on ollut aivan poikkeuksellisen pelottava/kamala, ja tästä tilanteesta ei selviä millään pelkäämättä. Mitäs jos muuttaisit nyt omaa käytöstäsi, kohauttaisit olkapäitäsi ja toteaisit koirallesi, että ei tässä ollut mitään sen kummempaa, eiköhän nyt vaan jatketa matkaa, ja atkat matkaa kuin mitään poikkeuksellistä ei olisi tapahtunut.. Teitä on ollut tilanteessa kaksi, sinä( joka olet olevinaan uskottava johtaja)  ja koirasi. Jos lähdet koirasi mielentilaan ja vahvistat sen pelkoa säälittelemällä sitä, niin se uskoo että kun tuo minun johtajanikin kertoo minulle, että olipas pahatilanne, niin kyllä se vaan on ollut mitä kamalin paikka. Teidän välinen energia niin sanottuna lipuu johtajalta pois ja koira vahvistaa johtajuutta, uskoohan sen johtaja kun hän kertoi kamalasta vaarasta. Tai sitten toisinpäin. Pidät itsesi tilanteessa kuin tilanteessa rauhallisena, ja koirasi voi uskoa sinun vahvuuteen, näin sillä on rauhallinen olo että vaikka tulisi mitä vastaan, niin hänellä on joku joka ei mene paniikkiin vaan kertoo kyllä miten pitää toimia erilaisissa tilanteissa. Energia tartuu. Nyt sinun täytyy vain löytää oma rauha sisältäsi. Muummuassa tälläistä pohdiskelin ajaessani kotiin treeneistä ja paljon paljon muusta.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Lahti KV

Sunnuntai vietetty Lahden kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Tällä kertaa on muutakin mainitsemisen arvoista, kuin vain eväät. Milla ( Canmoy´s Magie Noire) oli PN2 ja sai vara cacibin. Päivästä jäi muutenkin mukava maku, kun näyttelypaikka ja -järjestäjät toimovat niin mallikkaasti. Parkkipaikkoja oli tarpeeksi, roskiksia riittävästi, sisääntulo sujui jouhevasti. Trimmipaikoilla oli tarpeeksi tilaa ja valoa, mikä on kovin harvinaista herkkua. Ainoa pikkuinen miinus oli kehien liukas lattia, mutta siitähän selviää matoilla. Nyt tällä kertaa minulla ei ole kuvia kehästä, koska luottovalokuvaajani ( Lydia 6 v.) ei innostunut kuvattavasta kohteesta, eli minusta ja Millasta. Onneksi muutama mukava ystävä pelasti tästäkin tilanteesta ja sain muutaman otoksen Millasta kehien jälkeen. Millan pesin näyttelyyn tällä kertaa Pet Silkin tuotteilla, johon olen ollut varsin tyytyväinen. Kumminkin huomasin kehän jälkeen eksyväni hypistelemään Findogsin kojulle uusia shamppoita ja yms. tuotteita. Miten ne niin aina vetääkin puoleensa...



maanantai 21. lokakuuta 2013

Precision Instruments Pet Series

Olen pitkään halunnut ostaa uudet villakoirasakset. Tällä hetkellä minulla on ollut käytössä Roseline merkkisiä kultaisa saksia. Valitettavasti kaksi viimeisintä kertaa, kun olen kyseiset sakset ostanut, niin ne eivät todellakaan ole olleet aikaisempaan laatuun verrattuna mistään kotoisin. Tuntui, kuin sakset olisivat jo valmiiksi tylsät tai tippuneet lattialle. Otinkin myyjään yhteyttä asiasta, mutta hänen mukaansa saksia ei vaivannut mikään. Jotenka päädyin etsimään muilta merkeiltä saksia, joiden hinta/laatusuhde kohtaisivat niinkuin Roseline ennen vanhaan. No tämähän on vain minun kokemus kyseisistä saksista, eikä tietenkään saisi yleistää, mutta kahdet huonolaatuiset sakset eivät hevillä unohdu. Hypistelinkin eri näyttelyissä jos jonkinmoisia saksia, mutta jotenkin en vain löytänyt sopivia käteeni. Nyt voisinkin lainata tyttäreni useasti käyttämää sanontaa, että kävipä tuuri että Helsingin Viipurinkadun trimmaamoon tupsahti herra Teräx Oy nimisestä firmasta esittelemään saksia. Hänellä olikin mukanaan mukava valikoima edullisista saksista aina ihan vähemmän edullisiin saksiin. Käteeni osui Precision Instruments Pet Seriesin villakoira sakset. Sakset olivat melko kevyet ja leikkasivat ihanan pehmeästi. Ihastuin heti. Sakset oli saatava. Olen ollut saksiin todella tyytyväinen ja nyt minua jäikin kaivertamaan miksen samalla ostanut saman sarjan kaarevia saksia. Taidanpa soittaa ja tilata vielä sellaiset.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Talking Sheepdogs

Kun nyt sitten taas päätin, ettei sitä voi vaan käpertyä sikiöasentoon ja kuolla pois, niin olen lukenut uutta kirjaa Talking Sheepdogs, Training Your Working Border Collie, Derek Scrimgeour.  Sain kirjan lainaksi Annika Paarviolta, ja kirja on kyllä lukemisen arvoinen. Tietenkin en osaa sanoa, miten ihminen, joka osaa paimentamisen salat kokee kirjan, mutta minun tapaiselleni noviisille kirja aukeaa hyvin. Aamulla oli ihan pakko mennä harjoittelemaan Myn kanssa ja yritin pitää kirjan ja Annikan opettamat viisaudet muistissa. Yritin puhua rauhallisesti ja ystävällisesti Mylle,  mikä ai ainakaan  minulle ole aivan sisäänrakennettutaito, ainakaan sillä hetkellä kun 20 päinen joukko lampaita on määrätietoisesti matkalla aidasta läpi. Mutta kas, kas. Sain kuin sainkin hermoni pidettyä kasassa, ääneni ei kohonnut falsettiin ihmeelliseksi kimitykseksi, vaan aivan rauhallisesti ja ystävällisesti kehotin Mytä menemään maahan ja uskomatonta mutta kyllä, se totteli silmän räpäyksessä. Se taas auttoi tilanteeseen niin, että lampaatkin rauhoittuvat ja minun sydän joka takoi sellaisella vauhdilla myös rauhoittui. Parasta tässä oli itseasiassa itse huomata miten kaikki sujuu ihan ok, jos vain osaa itse rauhoittua ja ottaa tilanteen haltuunsa. Jäipäs mukava fiilis jälkeen päin, kun huomasin että katastrofin aineksista huolimatta, kaikki hoitui. Maltti on valttia. Huomenna taas iloisinmielin uudelleen, kohti uusia harjoituksia.


torstai 10. lokakuuta 2013

7.10.

7.10. päivämäärä saa minut aina kovin mietteliääksi. Summaan aina kuluneen vuoden ja tuumailen, mitä seuraava vuosi mahtaakaan pitää sisällään. No eihän sitä tietenkään koskaan tiedä etukäteen, mutta pohdiskelen sitä kuitenkin. Miksi siis tämä päivämäärä, eikä esimerkiksi 31.12. tai 1.1.? No tämä siksi, että tasan 20 vuotta sitten 7.10. minun elämäni muuttui silmänräpäyksessä aivan toisenlaiseksi, mitä olin itselleni kaavaillut. Jouduin pahaan ratsastusonnettomuuteen, jota seurasi useita leikkauksia, 6 vuotta kokonaan istumatta ja melkoisen elämänmuutoksen. 18 vuotiaana se ei ole paras mahdollinen tapa aloittaa uuden elämän rakentamista. Pohdinkin, että tässäkö tämä nyt oli. Kaikki suunnitelmat roskakorissa, mutta jostain kumman syystä en suostunut hyväksymään vaihtoehtoa kotiin vammaisena jäämisestä. Päätinkin keskittyä kaikkeen siihen mitä pystyin tekemään, enkä siihen mitä EN pystyisi tekemään. Nyt kun on kulunut 20 vuotta tapahtuneesta, en olisi ikinä uskonut mitä kaikkea sitä pystyisinkään tekemään. Matka on ollut pitkä ja kivinen, monta ojanpohjaakin on pitänyt koluta. Aina ei ole jaksanut olla kovin reipas. Onneksi minulla on ollut kaksi loistavaa kannustajaa ( äitini ja mieheni), jotka ovat jaksaneet kannustaa minua aina uudelleen ja uudelleen kun usko on kadonnut minusta. Tätä pohtiessa ajoin kotiin tiistaina paimennustreeneistä, johon mahtui hyviä, huonoja ja hyvin huonoja hetkiä. Tehtävät sinällään eivät olleet mahdottomia tai liian vaikeita, mutta välitettavasti minun oman kroppani asettamat rajat tulevat välillä vastaan ja estävät minua toimimasta niin kuin ehkä joku terveempi ihminen. Mietenkin ajaessa, että pitäsikö jonkun muun hoitaa Myn koulutus paimenkoiraksi loppuun, mutta samalla minussa nousee se sama ajatus, että ei missään tapauksessa. Olemme Myn kanssa parivaljakko, jonka pitäisi pystyä tilanteessa kuin tilanteessa siirtämään lampaat haluttuun paikkaan. En millään haluaisi antaa periksi, jos 20 vuodessa olen jo pellolla treenaamassa koiraani, niin eihän sitä nyt missään tapauksessa nyt anneta periksi vain sen takia etten pysty toimimaan niin kuin muut. Täytyy siis pitää päämäärä selvänä, mennä vaikka läpi harmaan kiven ja pienin askelin kohti haluttua tulosta. Niin sitä ennenkin on tehty. Näillä mennään mitä on annettu ja katsotaan taas vuoden päästä uudestaan mihin ollaan päästy.





maanantai 7. lokakuuta 2013

Uusi eläinlääkäri

Fiskarsiin on tullut uusi eläinlääkäri Annukka Söderblom. Lämpimästi voin suositella hänen palvelujaan. Hänellä rautainen ammattitaito yhdistettynä ystävälliseen ja välitävään palveluun. Myös hänen vastaanottotilat olivat valoisat, mutta kodikkaat. Hinnatkaan eivät päätä huimanneet, niin kuin monella pääkaupunkinseudun eläinlääkäriasemilla, silti Annukalta löytyy kaikki tarvittavat välineet vaikeampienkin tapauksien varalle. Tervetuloa Annukka Söderblom ravistelemaan uusia tuulia tänne etelä Suomen kolkkaan.