Pihatutka

Ehdin jo kovasti huolestua meidän Viirusta. Aivan yht´äkkiä se alkoi juomaan vesikuppi toisensa jälkeen tyhjäksi, ja se oli muutenkin kovin rauhaton. Se ravasi minun ja ulko-oven väliä, puuskutti ja puhisi. Päästin sitä lukemattomia kertoja ulos. Ja siellä se sitten juoksi suoraan meidän postilaatikon luo ja jos se olisi osannut tassulla osoittaa niin se olisi sen tehnyt. Yritin sitten käyttää kaiken mielikuvitukseni, että mitäköhän se yrittää minulle kertoa. Parhaani yritin, mutta minä vain näin pimeyttä siinä suunnassa mihin se selvästi halusi minun katsovan. No aamu valkeni ja asia selvisi. Meidän tien toiselle puolelle oli tuotu lehmiä laiduntamaan. Illalla en niitä huomannut, kun olivat niin hipi hiljaa ja varmasti ihmettelivät miksi nuo kaksi ravaavat täällä meitä katsomassa. Hiljentäisi nyt edest tuon koiran tuosta puhisemasta. Viiru tietenkin oli tarkalla nenällään havainnut kyytöt, mutta tämä oma nenäni (poskiontelo leikkauksesta huolimatta) ei ole aivan saman veroinen. Seuraavana iltana sitten sama juttu. Taas meidän paimenkoira käyttäytyi todella kummallisesti. Siltikin erilailla kuin edellisenä iltana. Puudelit siis käyttäytyivät ihan normisti molempina iltoina. Taas Viiru pyysi ulos, mutta tällä kertaa porhalsi toiseen suuntaan pihamaalla. Tälläkään kerralla en nähnyt mitään, mutta muka tietävinäni puhuin Viirulle, että mitäs ihmettä sinä nyt siinä tohotat, lehmäthän on tien toisella puolella ja nehän sinä olet jo nähnyt. Ja tuonne minne sinä nyt katselet, niin meidän lampaathan ne siellä ovat. Viiru oli kuitenkin melko kummallisessa tilassa. Ajattelin seurailla neidin käytöstä aamuun asti. No, aamu tulee yleensä yön jälkeen ja Viiru oli jo aivan normaali käytöksinen. Pakkohan minun oli hilppaista katsomaan aamun valossa mitä se tällä kertaa oli havainnut illalla. Mitään kummallista ei minun mielesta näkynyt. Sitten puhelin soi, ja meidän naapurihan se siellä soitteli. Hän kyseli, että onhan meidän lampaat kunnossa, koska oli nähnyt ilveksen aivan meidän pellon lähellä aamun valjetessa. Onneksi kaikki ovat meillä kunnossa, eikä ilves ollut päätynyt meidän "seisovaan pöytään" ja tarjonnut itselleen lammaspaistia. Kyllä sitä silti ihmettelee miten uskomattoman ummikkona sitä kulkeekin omalla pihalla, mutta onneksi meillä on Viiru joka on ajantasalla mitä meidän lähiympäristössä tapahtuu:).

 

"Ammuut"

Mitä te siinä tuijotatte?

 

 

Pysyyhän ne varmasti tuolla omalla puolella?

Huutako vai eikö huutaa...

Nyt kun olen pidempään ottanut trimmiasiakkaita vastaan useassa eri paikassa ja kaupungissa, olen törmännyt hämmästyttävään asiaan. Aina, kun olen tullut uuteen paikkaan, minulle on hymyssä suin kerrottu, että sitten kun/jos on paljon huutamista ja kamppailun ääniä (vaikka tämä ei olekaan taistelulaji) , niin voin mennä suljettujen ovien taakse. Kovasti olen ihmetellyt, mutten ole kehdannut kysyä, että kuka sitä oikein huutaa? Minä on ainakaan. Sitten, kun olen trimmaukset trimmannut, on ihmetelty sitä, ettei mitään kiljumisia ole kuulunut. En aluksi oikein ymmärtänyt, että siinä on jotain eriskummallista, koska Helsingin trimmaamossa (www.koiratrimmaamo.fi) meillä keskimäärin vallitsee rauha. Enpäs ole tullut ajatelleeksi, että asiat voisivat olla toisin. Paras palaute on se, että koiran omistajat ovat kiitelleet siitä, että koirat eivät usein halua lähteä kotiin luotani ja tulevat mielellään uudestaan. Ja näinhän tämän asian pitäisi olla.

Äidin apulaiset

Mieleeni ei ole ikinä pälkähtänyt tällainen vaihtoehto, mutta kun sitä on niin paljon pyydetty niin tämän innoittamana olen nyt päättäntyt lähteä pitämään erilaisia kursseja/koulutuksia, että kenenkään ei tarvitse huutaa tai kiljua trimmaustilanteessa. Kursseilla opitaan koiran käsittelyä, siten, että toimenpiteet sujuvat mukavasti, mukaan lukien trimmaus ja kynsien leikkaus. Nyt kun minulla on aikaa enemmän jalkani takia, olen aloittanut aineiston keräämisen ja suunnittelemisen.

Elämä on ihanaa

Vaikka villakoirat, ja no hyvä on, border colliet ovatkin vieneet sydämeni, niin välillä on mukava trimmata myös muun rotuisia haukkusia.

Tälläinen herrasmies vieraili luonani vähän siistiytymässä. Sainkin samalla käyttää uutta työkaluani, trimmauveitsi  BlackJackia, se kuuluu JackStripper sarjaan. Puukkosarjan luoja, Ilmari Joensuu valmistaa jokaisen puukon käsityönä . Tämä kyseinen BlackJack puukko ei aloittelijankaan käsissä katkaise karvaa, ja muutenkin se istuu hyvin käteen. Muita hyviä trimmausveitsi vaihtoehtoja löydät Mustin ja Mirrin valikoimista.

Vanha viini

Vanhat koirat ovat kuin hyvä viini, paranevat vanhetessaan. Tänään minulla on ollut ilo tutustua kahteen vanhaan puudeli herraan. Vaikka keho molemmilla oli jo antanut vanhenemisen merkkejä, niin niiden silmissä asui viisaus. Molemmat vanhukset ottivat trimmauksen rauhallisen arvokkaasti, vaikka olinkin uusi trimmaaja heille, niin yhteinen sävel löytyi. Turha nuoruuden hötkyili oli molemmilta jäänyt taakse. Vanhempia koiria trimmatessa on hyvä pitää mielessä, että samalla tavalla kuin meillä ihmisillä vanhetessa, niin kaikenlaisia kolotuksi ja kremppoja saattaa jo olla. Jalka ei nousekaan enää yhtä helposti ja muutenkin kroppa ei ole enää niin joustava, kuin joskus nuoruudessa. Monella vanhemmalla koiralla ihokin muuttuu vähän paperimaiseksi ja ohuemmaksi. Siinä saakin olla tarkkana, kun tekee konetöitä, ettei vaan vahingoita vahingossa koiran herkkää ihoa.  Muutenkin kannattaa kunnioittaa koiran antamia vihjeitä, jos jokin paikka aristaa. Eli läsnä kannattaa olla 100% ja kuunnella mitä koira sinulle kertoo. Molemmat herrat pesin Bio-Groomin Protein Lanolin shampoolla( www.mustijamirri.fi) . Loistava shampoo, joka vaahtoaa hyvin ja pesee puhtaaksi. Erikseen en hoitoainetta laittanut kummallekkaan, koska molemmat sen verran lyhyessä karvassa. Korviin pieni suihkaisu saman sarjan Mink Oil suihketta ennen kuivaamista riitti hyvin.

Tauko tekee hyvää

Niin kurjaa kuin se vaan on olla Jopi Jalkapuolena, niin samalla se on kovin opettavaista. Kaikki asiat näyttävät hitusen erilaiselta, kun oma perspektiivi asioihin on saanut uuden kulman. Vaikka harjoitteleminen onkin hyvä pohja asioiden osaamiseen, niin joskus myös tauko avaa uusia näkymiä. Se, että seisoo viikko viikon jälkeen pellon laidalla vain  katsoen, on opettanut minua todella paljon. Valehtelematta voisin sanoa, jopa saman verran, kuin se aika mitä olen käyttänyt harjoittelemiseen Viirun kanssa. Mutta, mutta. Ilman että en olisi koko lajia kokeillut, niin tämä toimettomuus jakso ei olisi avannut minulle silmiä. Sama taitaa päteä lajiin kuin lajiin. Asiat jotenkin pääsevät vain paremmin kypsymään mielessä, kun ensin on saanut kokeilla ja sitten pakosta tai omasta halusta pitää pienen tauon. Harjoittelutauot ovatkin siis hyväksi, vaikka kuinka sanotaan, että harjoitus tekee mestariksi. Tässäkin asiassa täytyisi löytää se kultainen keskitie. Jotenkin sitä ihminen tarvitsee uuden asian oppiakseen myös vähän sulattelua. Voi kun muistaisin tämän sitten myös myöhemmin, kun apinan raivolla eteenpäin puskien yritän oppia uutta:)

Jopi Jalkapuolen apurit

"Taivaanrannanmaalarina"

Nyt on ehtinyt ihalemaan luonnon kauneutta

Niin kaunis lilja

Kuinka tärkeää sitä onkaan muistaa, millaisella äänenpainolla sitä koiralleen puhuukaan.  Useinhan vain keskitytään mitä käskyjä koiralle olisi hyvä opettaa, tai millaisia temppuja olisi hauska saada oman koiran repertuaariin. Mutta vähemmälle huomiolle jää, että millaisella äänellä sitä keskustelee koiransa kanssa. Tämä on nyt nimittäin ihan käytännöntasolla koettu viime viikolla. Minä kun olen joutunut delegoimaan melkoisesti asioita miehelleni, ja paimentaminen on vain yksi niistä asioista, unohdin mainita, että millaisella äänellä hänen olisi hyvä sitä meidän Viirua huudella siellä pellolla. Mieheni tuli yhtenä päivänä kotiin aivan musta pilvi päänsä päällä, ja totesikin minulle että olin mennyt ostamaan puudelin paimenkoiran sijaan. Viiru oli kuulemma lyönyt hanskat naulaan ja juossut autolle ja jättänyt mieheni yksin paimentamaan lampaita. Aivan käsittämätöntä, ajattelin. Viirun ehdottomasti lempipuuha on paimentaminen. Miten se oli muka sen jättänyt kesken. Sama toistui seuraavana päivänä. Siis mitä ihmettä! Onneksi asia tuli puheeksi myös Annika Paarvion luona. Hän otti puheeksi äänenpainot koiran ohjaamisessa. Viiru oli selvästi sitä mieltä, että mieheni oli liian kovasti komennellut sitä ja todennut, että kun nyt niin selvästi tiedät mitä olet tekemässä niin teeppä sitten itse ja lähtenyt paikalta autoon odottamaan valmista. Kun sitten äänensävyä muutettiin hitusen, niin johan alkoi taas homma sujumaan. Vaikeaahan on löytää se kultainen keskitie, että miten olla jämpti, muttei liian kova. Ehkäpä tässä olisi hyvä ajatella vaikka vaan erikieliä esim.suomen- tai englanninkieli. Suomalainen sanoisi helposti, että tee se. Mutta englantilainen sanoisi saman asian, voisitko tehdä sen, kiitos.  Ja kumpikin tarkoittavat, että asia olisi hyvä saada tehdyksi, nämä on näitä kulttuuri eroja. Monesti sitä ihmettelee, että mitenkäs tämä minun hauvani ei toimi näyttelyssä/kisoissa samalla tavalla kuin kotona. Onhan sitä menestyksekkäästi harjoiteltu jo useita kertoja kotona, ja sitten kun sitä tulee esim. näyttelyyn niin mikään ei suju. Sitä pitäisi varmaan nauhoittaa omaa ääntään eri tilanteissa, niin sitä varmaan hämmästyisi kovasti miten erilaiselta sitä kuulostaa erilaisissa tilanteissa. Hmm, täytyypä kuulostella vastaisuudessa omaa ääntään, kun ihmettelen miksi kukaan ei kuuntele.

Jos et heti muuta äänensävyäsi, niin tämä tyttö lähtee kotiin

No niin, eihän se ollut edes vaikeaa, eihän?

Ole niin ystävällinen ja puhu minulle kauniisti, kiitos.

lepakkomies

Meillä on muutama puu tullut tiensä päähän. Kovin vaikuttavan kokoisia olivat, mutta pakko oli ajatella tulevia myrskyjä ja puut sijaitsivat aivan meidän talon kulmalla. Jos puut olisivat kaatuneet  vapaasti, niin meidän talo olisi ollut aivan tuusan nuuskana. Joten ei auttanut muuta, kuin laittaa moottorisaha laulamaan

Oli kyllä onni, ettei jääty odottamaan pidempää. Puiden kunto olikin oletettua huonompi.

Tämä puidenasukki vaan tuli meille täytenä yllätyksenä. Valitettavasti olimme kaataneet lepakkoyhdyskunnan kotipuut, kun olimme koittaneet huolehtiä että meillä säilyy koti vahingoittumatta. Asia on nyt korjattu, sillä olemme korvanneet lepakoille kotipuiden kaadon rakentamalla niille pönttöjä. Toivottavasti ne vaan kelpuuttavat ne kodikseen.
Tämä ei kyllä liittynyt millään lailla koiriin, mutta välillä näin:)

Apis

Tämä siivekäs on todella tervetullut meidän pihalle

Tällä viikolla huolta ovat aiheuttaneet ampiaiset. Ne tuntuvat olevan kovin ärtyneessä tilassa ja pörräävät raivokkaasti kimppuun kohti varomatonta kulkijaa. Nyt taskussani kulkee Apis niminen homeopaattinen lääke minne ikinä menenkin. Se on viimeksi tänään ollut käytössä, kun ampiaisten iskun kohteena oli meidän Julius parka. Ampiainen oli takertunut sen hännänjuureen ja jouduinkin irrottamaan sen siitä. Juliuksen tuska oli melkoinen, mutta onneksi lääke oli lähellä ja annoinkin sille sitä samantien. Lääke on pienen pienen helmen kokoinen ja on todella helppo sujauttaa koiralle suuhun, huulen ja ikenen väliin. Annoin toisen vielä varmuuden vuoksi n. 15 minuutin kuluttua ensimmäisestä. Ja noin puolessa tunnissa koira oli jo oma iloinen itsensä. Julius kyllä pelästytti minut pahan päiväisesti, kun se aluksi vaikutti olevan niin kivuissaan, ja jo luulinkin että tässä täytyy suunnata kohti eläinlääkäriä. Onneksi Apis kumminkin vaikutti nopeasti, eikä pistokohtaan jäänyt minkäänlaista turvotusta, eikä kohta vaikuta olevan kipeä, onneksi.