"Kaivopuiston kaunis Casanova"

"Kaivopuiston kaunis Casanova"
"Kaivopuiston kaunis Casanova"

tiistai 28. tammikuuta 2014

Mietteitä lonkista

Tässä pähkäilen, että pitäisikö minun kirjoittaa tästä vai ei. Kai olen päätökseni tehnyt, kun olen jo tässä koneen äärellä. Aiheena tällä kertaa koirien lonkat. Ne tuntuvat olevan nyt jotenkin tapetilla. Monissa roduissahan on tullut käytännöksi kuvauttaa koirien lonkkia. Osa kuvaa niitä vain omaksi tiedokseen, toiset sen takia että se on ehtona saada oma pentue rekisteröidyksi. Se on arvokasta tietoa, mitä röngenkuvaamalla saadaa, mutta siltikin haluaisin nyt kysyä onko siitä ollut apua kehityksessä saada terveämpiä koiria. Monet sanovat, että kuvaaminen on välttämätönta, jotta saadaan tietoa minkälaisia lonkkia koiraystävillämme on. Sen pitäisi laajentaa meidän mahdollisuuksi jalostuksellisesti, tai tälläisen vaitteen olen kuullut. Miten se minusta vain tuntuu, että käytännöntasolla se on mennyt siihen, että A-lonkkaisia koiria yhdistellään vain A-lonkkaisten kanssa. Kaikki muu hyvä koiramateriaali unohtuu taka-alalle vain sen takia, jos niillä sattuu olemaan B-lonkat tai herran jestas vieläkin pahempaa ehkä C-lonkat. Tuntuu kuin koiranjalostus olisi muuttunut tilastoiksi, jotka pitävät näyttää paperilla hyvältä. Pentueella A-lonkkaiset vanhemmat+silmät DNA testatut terveiksi yms. Kyllähän tuo näyttää hyvältä kirjoitettuna, mutta takaako se varmasti meille A-lonkkaisia muutenkin terveitä pentuja. Ei takaa. Olemme unohtaneet nimittäin, että emme pysty vaikuttamaan luonnon omaan valintaan. Samalla, kun tavoittelemme pelkillä hyvillä tuloksilla takuuvarmasti terveitä koiranpentuja, on samalla koirakanta kaventunut. Jos valitsemme pelkästään terveystulosten perusteella sopivia vanhempia, kanta vain supistuu ja supistuu. Onko se sitten tervettä kasvatustyötä, jos geenipuuli kaventuu kaventumistaan. Nyt en tietenkään halua sanoa, että unohtakaamme kaikkik hyvä työ terveyden edestä, vaan toivoisinkin vähän laajempaa ajattelua asiaan. Myös rohkeita valintoja kasvatustyöhön. Edelleenkin A-lonkkaisista vanhemmista syntyy välillä myös E-lonkkaisia jälkeläisia ja kaikkea siltä väliltä. Toivoisinkin, että nyt kasvattajat seisoisivat sanojensa takana ja käyttäisivät terveystuloksia mahdollisuuksina, eikä vain pois sulkemisina. Tiedän, etten ole yksin näitä miettiessäni, mutta kaikki eivät vain uskalla tai halua sanoa tätä ääneen. ( Ehkä se on vain hyvä). Silti olisi hyvä välillä vähän pysähtyä miettimään, että missä mennään ja miten kaikki tämä tiedontulva mikä meillä on nykyään mahdollista saada on auttanut meitä saamaan terveämpiä pentuja, vai onko se?


My pinkoo ei kuvatuilla lonkillaan

torstai 23. tammikuuta 2014

Turku KVnäyttely

Pitkästä aikaan koiranäyttelyssä. Eikä yhtään pöllömpi tulos meidän Millan kanssa PN2, vara-cacib. Kiitos avusta Päivi Tamminen! Muutenkin oli mukavaa olla näyttelyssä. Tästä on hyvä jatkaa tätä vuotta. Millan pesin tällä kertaa uudella tuttavuudella Anju Beaute nimisellä shamppoolla+hoitoaineella ( löytyy Mustin ja Mirrin hyllyiltä). Olin kokeillut sarjaa kerran aikaisemmin Fionalle ja olin todella tyytyväinen lopputulokseen, joten uskaltauduin kokeilemaan sitä Millallekkin. Sain uuden vinkin aika yllättävältäkin taholta, nimittäin kissakasvattajalta. Hän neuvoi minua ensin pesemään koiran shamppoolla, sitten käyttämään hoitoainetta ja vielä lopuksi pesemään vielä Anju Beaute sarjan texture shamppoolla. Hän selitti, että kyseinen järjestys voisi toimia hyvin myös villakoiran karvaan. Karva, kun tarvitsee kosteutta hoitoaineesta mutta se ei silti saa olla liian hoitava. Jos näin käy niin tuloksena on lättänä turkki, joka olisi harmillinen näyttelyitä silmällä pitäen. Texture shamppoo kohottaa sopivasti turkkia hoitoaineen jäljiltä, tai niin Merja sanoi. Pakkohan sitä oli kokeilla. Ja toden totta, turkki tuntui todella hyvältä kun pesin Fionan ja myös Millan turkkiin olin tyytyväinen. Täytyypä vielä kokeilla Juliuksen  turkkiin. Tällä kertaa minulta jäi kamera kotiin, joten kuvat Millasta näyttelykunnossa puuttuvat. Kameran sain käsiini kotona, joten kuvat ovat melko lumista mallia:)

Yksi  pakollinen pönötyskuva

Iloittelua näyttelypäivän jälkeen

Jee, vähän riehututtaa

Mamman Milla

Uudet "taika-aineet"

tiistai 14. tammikuuta 2014

Juliuksen uusi frisyyri

Olen pitkään jahkaillut leikkaisinko Juliuksen pikkuisen pienempään turkkiin, vaiko enkö. Siis elämän ja kuoleman arvoinen pähkäiltävä:). Jotenkin kummasti vain aina, kun olen Juliuksen laittanut, niin lopputuloksena on ollut täyskokoinen leijonaleikkaus. Ihan kuin saksissani olisi joku stoppari paikoillaan ja pituus on pysynyt vakiona, vaikka kuinka olen olevinaan päättäny, että tänään on se päivä kun Julius saa pienemmän frisyyrin. No, viime kerralla, kuin vahingoista viisastuneen, nappasin vanhat kunnon fiskarsit käteeen ja jo ennen pesua ja leikkasin ainakin 30 cm päätukasta pois ja samoin kävi korvakarvojen. Kääk, mitä meninkään tekemään... Olin melkein vihainen itselleni, eihän tuollaista nyt saa tehdä, eihän?! Pelonsekaisissa tunnelmissa pesin ja kuivasin kaverin. En ymmärrä, mikä tässä nyt niin oli minulle vaikeaa. Useita kertoja viikossa, kun tulee muiden puudeleita otettua jos jonkinlaiseen mittaan. Kun korvat ja päätukka oli napsaistu, niin ei siinä sitten auttanut kuin ryhtyä rouhimaan koiraa pieneksi. Tälläinen siitä sitten tuli...kuva tosin otettu seuraavana päivänä trimmauksesta







keskiviikko 8. tammikuuta 2014

6.1. ja lampaita ulkona

6 lammasta ulkona ja nyt on 6.1. ??!!

terve, terve. harjoiteltaiskos...


My tarkkana

Harjoittelu alkakoon



Annika ja Jill


My pääsi Annikan ja kanssa oppiin

Sä oot niin paras:)

Mykin kuuntelee Annikan neuvoja

6.1. muutama oma lammas ulkona. Vaikea uskoa, että on tammikuu. Annika tuli auttamaan meitä Myn treenauksessa. Samalla sain myös nähdä Myn äidin ja veljen suorituksia. Sainkin paljon oppia, ja heti seuraavana päivä olikin sitten kokeiltava uudestaan. Tuntuu, että sain pienen ahaa-elämyksen, kun sain nähdä Fredin paimentamassa. Se hoiti hommansa uskomattoman rauhallisesti ikäänsä nähden ja samalla tajusin, että olin turhaan yrittänyt hoputtaa Mytä. Se vain välillä on niin hankala ymmärtää mikä tempo on sille sopiva. Se on niin hurjan herkkä koira, joka on ottanut häiriötä minun turhankin kanssa pölötyksestä. Viiru, kun taas tarvitsi alussa kovastikkin kehuja ja rohkaisuja suullisesti. Sitä piti kannustaa ääneen koko ajan, ja se tuntui sopivan sille hyvin. Nyt olenkin toiminut Myn kanssa samalla tavalla ja se on hidatunut ja hidastunut. Se on varmasti toivonut hiljaa mielessään, että hiljenisi tuo höpöttäjä jo, ja antaisi minun keskittyä ja tehdä työni rauhassa. No nyt ymmärsin olla itse rauhallisempi ja juttelin sille hiljaisella äänellä. Homma tuntui helpommalta, kuin aikaisemmin. My vaikutti olevan enemmän hereillä, eikä se siirtynyt taka-alalle tekemään jotain ihan muuta kuin mitä piti olla tekemässä. Päinvastoin, se oli todella keskittynyt mitä me olimme tekemässä, ja muutenkin sen koko olemus oli paremmin läsnä. Yritin muistaa koko ajan, ettei meillä ollut mihinkään kiire, lampaiden tai minun ei kuulu juosta kieli vyön alla edestakaisin hikipäässä. Nyt vain haluaisin purkittaa tämän fiiliksen ja aina kun kadotan sen voisin avata purkin, ja johan muistuisi mieleen mikä auttaa vaikeissa tilanteissa.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Simsalabim

En tiedä mitä taikajauhetta Annika heitti Myn niskaan viimeksi, kun oltiin paimentamassa hänen luonaan?! Yhdessä yössä mamman mussukka karisti vauvan elkeet ja siitä kuoriutui määrätieetoinen opiskelijatyttönen. En tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa. Meillä on mennyt niin mukavasti kaikki illat Mymme kainalossa köllien, kun nyt se mennä vilahti vessaan yksin nukkumaan, kuten Viirullakin on ollut tapana. Ainoana erona on tietysti se, että Viiru valitsi eteisen vessan sijaan. Ei meillä ketään pakoteta vessassa nukkumaan, kun sohvakin on käytössä. Lampolaan My juoksi ensimmäisenä, joka on myös ennenkuullumatonta, koska se on aina ollut kyllä Viiru, joka lampolaan on ensin ehtinyt. Aina kun lampaat saa ruokansa, Viiru on pitänyt ne loitolla, että minä pääsen jakamaan ruoat rauhassa. My on ollut lähinnä "hang around member" ja keskittynyt analysoimaan lampaanpapanoiden maukkautta. Nyt kuitenkin kaikki oli toisin. My oli valmiina, kuin tinasoitlas sotaan ja Viiru oli sen takana, yhtä hämmästyneenä kuin minäkin. Pois tieltä risut ja männynkävyt! Täältä tulee paimenkoira hoitamaan tehtäviänsä. Päästin koirat lampaiden sekaan samoin, kun olen tehnyt joka ikisenä päivänä. Mymme otti oman paikkansa suvereenisti ja teki tehtävänsä kuin vanha tekijä! Nyt se ei kysynyt Viirulta, saako se tulla (Viiru on aina käskenyt sen pysyä poissa...senkin tollo). Nyt Viirukaan ei kyseenalaistanut Myn arvovaltaa. Tytöt hoitivat tehtävänsä käsi-kädessä. Täytyy varmaankin laittaa Annikalle seisova tilaus, että voimme tulla tankkaamaan taikapolyä säännöllisesti.

Ei ruuhka-Suomi vaan ruuhkasohva!

Homma hanskassa

Kovasti yritin saada Mytä kuvaan, mutta se livahti ohi

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

1.1.2014 hieno aloitus vuodelle

Uusi Vuosi ja uudet kujeet, vai miten se menikään. Tänään sain viettää päivän mitä parhaimmin, pellolla harjoitellen paimennusta. Voiko Uutta Vuotta aloittaa paremmin, ei minusta! Toivottavasti tämä antaa hyvän alun, ja hienon suunnan tulevalle vuodelle. Oma pää taas täynnä uusia suunnitelmia kuinka harjoitella paremmin omien koirien kanssa. Täytyy nimittäin nyt totuuden mukaisesti todeta, että olisin voinut Myn kanssa paremminkin toimia, mutta hei, suuntahan on vain eteenpäin. Onneksi sitä saa hyviä neuvoja, kun vain uskaltaa kysyä. Sitä pitää myös uskaltaa epäonnistua ja monesti, niin huomaa taas oppineensa lisää. Oma kokemus, kun ei millään kartu vain sohvalla lukemassa hienosti kirjoitettuja kirjoja paimennuksesta ja siitä miten se teoriassa pitäisi tapahtua. Sitä pitää liata omat kätensä ja ryhtyä vain hommiin. En kuitenkaan ole ollut aivan toimettomana Myn tai Viirun kanssa, vaikka meidän lampaat ovatkin olleet jo hetken sisällä. Olen harjoitellut siellä Myn kanssa oikeaa ja vasenta. Samoin harjoitusta on tullut miten lampaita pidetään nätisti paikoillaan tietyssä paikassa. Nyt vain, kun pääsimme pitkästä aikaan pellolle, Mylle olikin aivan hämmästys, että tehtävä/harjoitus jatkui pimempään kuin vain yksi suora hoidettu, kiitos ja hei. No nyt sormet syyhyävätkin, miten saada muutama oma lammas ulos, ja ei kun harjoittelemaan. On tämä ihmeellinen maailma tämä paimentaminen, mitä enemmän sitä oppii, niin sitä tajuaa miten vähän sitä osaakaan. Meinasi nimittäin tänään oma hermo mennä ihan huonoon kuntoon omasta osaamattomuudesta. Argh! Silti laji on ottanut minut täysin koukkuunsa ja oli todella antoisaa saadaa seurata muiden harjoitttelua tänäänkin.



Hei, etkö kuullut mitä sanoin sinulle...

Katsos täältä kautta




Pus

Kukkuluuruu:)