"Kaivopuiston kaunis Casanova"

"Kaivopuiston kaunis Casanova"
"Kaivopuiston kaunis Casanova"

lauantai 28. syyskuuta 2013

Kaikenlaista

Taas on tapahtunut kaikenlaista viime kirjoitukseni jälkeen. Koiranäyttelyssä on tullut piipahdettua, ja jo onneksi melkein unohdettu sen tulos. Parasta siellä oli saada seurata innokasta uutta juniorhandleriä picnick-herkkuja nauttien hyvässä seurassa. Tietenkin oli myös mukava kuulla, kun yksi ystäväni oli käyttänyt suosittelemaani Pet Silkin D-Limone shamppoota ja huomannut saman kuin minä. Punkit pysyvät loitolla, kun käyttää sitä koiran pesuun.

Peppi Läääkäri auttoi Juliuksen seisottamisessa, niin että sain kuvan napattua herrasta
Peppi kehässä meidän yhden koirulin kanssa. Ihana katsekontakti handlerillä koiraan.
Paimennustreenitkään eivät ole jääneet väliin. Viiru on kehittynyt huimasti ja My väläyttelee taitojaan. Myn kuski (siis minä) vaan saisi olla vähän kokeneempi, mutta sehän nyt ei tule muuten kuin harjoittelemalla. Tänään kävinkin lähiruokatapahtumassa Inkoossa, jossa esiteltiin myös hieno paimennusnäytös Annika Paarvion ja Minna Pukkilan johdolla. Hauskaa oli kuunnella muita katsojia, jotka seurasivat esitystä...miten ihmeessä nuo koirat menevät juuri sinne kuin pitääkin, kun meidän oma rekku tuskin pysyy edes vapaana karkaamatta. Niinpä niin, ehkä se harjoittelu saattaisi olla tämänkin arvoituksen takana.

Omia koiria onkin saanut harjoittaa paljon, kun olemme keränneet lampaita kokoon eri tarpeita varten. Viirusta onkin kuoriutunut korvaamaton apu erilaisissa lammashommissa. En ymmärrä miten olisimme mitenkään saaneet hommia onnistumaan ilman sen apua. Tietenkin meidän lampaiden  traileriin laitto ei ole vielä hiottu aivan huippuunsa , kuin tänään nähdyssä painnusesityksessä, mutta homma tulee ainakin tehdyksi. Tässä ihan nälkä kasvaa syödessä, kun huomaa että on oppinut jotain ja samoin oma koira.


Viirun avulla kokoaminen sujuu nykyään melkoisen paljon jouhevammin


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

treenipäivä

Taas on takana yksi paimennustreenikerta Myn kasvattajan luona. Pää on täynnä miljoona ajatusta ja kysymystä. Tälläkään kertaa, emme loistaneet Myn kanssa kyvyillämme, mutta ilman tätä kertaa olisin monta kertaa kokemattomampi. Sitä kun ei opi kuin kokeilemalla ja harjoittelemalla. Sitä pitää yrittää uudelleen ja uudelleen ja toivottavasti olla toistamatta samoja virheitä. Välillä pitää myös käydä oman mukavuusalueen ulkopuolella vain todetakseen, että siitäkin voi selvitä. Monesti kuulen sanottavan jostain hyvin pärjänneestä ihmisestä, että helppoahan sen nyt on. Miksi hänen nyt on niin helppo olla, kysyn vaan? Uskon vakaasti, että menestys ei tule koskaan ilmaiseksi, oli kyse lajista kuin lajista. Tietenkin voi olla monta onnen kantamoista menestyksen saavuttamiseksi, mutta pitkäaikaisen menestymisen takana on aina varmasti kova työ ja panostaminen aiheeseen. Eli unohtakaamme happamat sanat, ja keskittykäämme mieluummin olennaiseen, harjoitteluun . Kari Kotikoski kirjoittikin minusta hyvin Suomen Paimenkoirayhdityksen jäsenlehden puheenjohtajan palstalla. Hän painotti, ettei kukaan ole "seppä syntyessään" vaan koulutukseen ja harjoitteluun on panostettava. Aina kannattaa kysellä kokeneimmilta henkilöiltä apua ja vinkkejä.  Rohkeasti vain mukaan tekemään, virheitä on turha pelätä.


Tekemisen meininkiä Annika Paarvion johdolla



My rentoilee oman suorituksen jälkeen mummonsa ja Martinan hellässä huomassa



keskiviikko 11. syyskuuta 2013

 Monta sukupolvea samassa kuvassa. Harmillista vain kuvan laatu, oikea kamera kun unohtui kotiin.


sukulaisrouvat seuraavat tarkkana muiden paimentamista pellolla




sunnuntai 8. syyskuuta 2013

ahaa elämys

Oooh, nyt minulle taas avautui uusi juttu paimennuksessa. Juu, olenhan minä kuullut useita kertoja että katso lampaita ja seuraa niiden käytöstä. Sen perusteella pyydät koiraasi toimimaan. Olenkin ollut melkein epätoivon partaalla, kun minusta meidän lampaat aivan yht´äkkiä vailla minkäänlaista syytä vain sinkoilevat sinne tänne. Näinhän asia ei tietenkään ole ollut, vaan käyttäjässä on ollut vikaa. Jälleen kerran sitä pitää myöntää, että vaikka tässä lajissa ei remmiä käytetäkkään, niin remmin päästä löytyi vika. Suuri ahaa elämys nimittäin valtasi minut eilen, kun siirsimme lampaita pellolta toiselle laiduntamaan. Meidän lampaat ryhmittyivät hienosti ja koiran avulla olivat tulossa hienosti oikeaan suuntaan. Yht´äkkiä ne päättivät pysähtyä, ja vanhan kaavan mukaan olisin pyytänyt Viirua painostamaan niitä vahvasti eteenpäin. Se onkin yleensä johtanut siihen, että pakka hajoaa joka ilmansuuntaan ja sitten taas aloitetaan kaikki alusta. Tällä kertaa, jostain ihmeen syystä päätinkin tehdä niin kuin minua on yritetty opettaa. Annoin lampaille vähän aikaa ja odotin rauhallisena, että porukka päättäisi lähteä taas liikenteeseen. Maltoin oman mieleni ja yritin olla hoputtamatta herrasväkeä, ja kas se olikin oikea tapa liikuttaa laumaa. Jesh, olin oppinut jotain. Lammasrouvat siirtyivätkin aivan rauhallisesti pellolta toiselle, meidän Viiru pysyi myös sangen rauhallisena ja mikä parasta myös minun pulssini ei noussut taivaisiin. Tämänhän voisi ottaa vaikka tavaksi. Miten se onkaan vaan niin vaikeaa tehdä, niin kuin sanotaan. Hieno tunne silti, että on oppinut hitusen lisää lukemaan lampaita ja koiraa yhdessä. Tämä jättää taas janoiseksi oppia lisää.

Viiru ja My

Nyt ehti Mykin kuvaan



perjantai 6. syyskuuta 2013

iloinen yllätys

Minulta on monta kertaa kysytty koiraa juniorhandlerille lainaksi, ja minun vastaus on aina ollut, että en lainaa koiruleitani kenellekkään. Ne kun eivät ole tennismailoja, jota heitellään omanmielen mukaan sinne tänne. Toinen asia mikä minua on vaivannut paljon, että yksikään kysyjä ei ole sanonut tai kysynyt saako tulla auttamaan koiran pesussa tai muussa näyttelykunnostuksessa. Saati minkäänlaista kiinnostusta rotuakohtaan ei ole ollut. Pääasia on vain ollut se, että onhan koira laitettu paraatikuntoon ja opetettu kulkemaan remmissä, niin että junnu voi sen napata kisa paikalla ja rynnätä kohti omaa kehää varma voitto silmissään. Ei minkäänlaista ajatusta harjoittelulle etukäteen yms. Kummallista sanon minä. Onneksi sentään vastaan on tullut yksi poikkeus, Peppi Lääkäri. Hän on innokas handlerin alku, joka sinnikkäästi jaksoi taivutella minut lainaamaan hänelle junnukoiraa. Ihmeiden aika ei siis olekkaan vielä ohi. Täytyy nyt nostaa hattua Pepille päättäväisyydestä. Hänestä voisi moni junnu ottaa mallia, nimittäin Peppi itse pesi koiran junnukisoja varten, ja hyvin pesikin. Olin aivan kauhusta kankeana, miten olinkaan luvannut Pepille, että hän saa pestä ja kuivata meidän yhden puudelin. Sitä asiaa en ole delegoinut kuin äidilleni tai miehelleni. Olen niin skeptinen asian suhteen, olin aivan varma että koira olisi huonosti pesty, huonosti huuhdeltu, huonosti kuivattu ja vielä bonuksena föönättu takkuun. Pessimisti ei pety asenteella odotinkin Pepin tuloa koiraa pesemään. Olin jopa varannut aikaa sille, että joutuisin pesemään koiran uudelleen neidin koepesun jälkeen. Toisin kävi, aikaa tosi kului puolet enemmän kuin yleensä, mutta kukaan ei ole koskaan ensimmäisellä kerralla pessyt ja kuivannut koiraa niin hyvin. Aivan käsittämätöntä, 12 v. tyttö teki sellaista mitä ei kukaan aikuinen ole onnistunut tekemään minun trimmausurallani. Koira oli puhdas, kuiva ja suoraksi föönattu. Hienosti toimittu! Ilo oli myös seurata miten kauniisti tyttö kohteli koiraa koko ajan. Toinenkin asia, mikä ilahdutti minua kovasti, on Pepin innostus puuhailla meidän puudeleiden kanssa. Hän on jo pitkään käynyt meillä kyläilemässä ja tutustumassa meidän laumaan. Joka kerta hän on myös jaksanut harjoitella tulevia junnukisoja silmällä pitäen vaikka olin kovasti ajatusta vastaan. No toisin kävi ja nyt voinkin pyörtää happamat puheeni junnuista, jotka ottavat kaiken valmiiksi "purtuna". Ilo on lainata koiraa iloiselle ja innostuneelle nuorelle, jolla on luontaista koirankäsittelytaitoa.

Peppi ja Finttu

tiistai 3. syyskuuta 2013

pois käsky

Paimennustreenit takana ja jälleen niin paljon "kotiläksyjä" olisi kotiin viemisiksi. Lydia kysyikin  minulta kotimatkalla, että jos näkisit tähdenlennon nyt, niin toivoisitko että osaisit paimentaa. No lapsen suustahan se totuus kuullaan, vai mitenkäs se nyt olikaan. Osui nimittäin niin oikeaan meidän neiti. Jos nyt juuri tällä hetkellä jotain toivoisin oikein kovasti, niin paimennukset salat päähäni, kiitos. Tuosta noin vain, simsalabim ja ananasakäämä. Voitte vain kuvitella, että tänään ei ollut se päivä jolloin yhdistelmä Mona/My olisi loistanut. No ei  muuta kuin harjoittelemaan lisää. Huomasin kotimalla kokoajan ajattelevani lampaita ja mistä suunnasta niitä kannattaisi yrittää liikuttaa ja mitenkäs se koira saataisiin toimimaan toivotulla tavalla. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanompa taas, tämä laji on niin KOUKUTTAVAA. Juuri, kun luulet oppineesi jotain, niin ehei, jotain tulee taas kulman takaa, ja muuttaa kaikki tutut kuviot joksikin ihan toiseksi. Yksi läksyistä, jonka sain harjoiteltavien asioiden listaan on, opeta koira lähtemään pois luotasi käskystä. No eipä ole tullut mieleen opettaa asiaa. Ainahan sitä taotaan päähän, että koira pitää opettaa tulemaan luokse, oli tilanne mikä tahansa, ja varsinkin jos on joku "paha" tilanne päällä, niin kipin kapin mamman jalkoihin. Tästä pois käskystä tuleekin mielenkiintoinen projeksti opettaa, niin kovin on tullut pidettyä koirat aina omissa helmoissa tilanteessa kuin tilanteessa. Nyt vain on tullut uusia tilanteita eteen paimennuksen saralla, että pois käsky on ehdoton oppia. Taas uusi juttu allekirjoittaneelle puudelitädille.