"Kaivopuiston kaunis Casanova"

"Kaivopuiston kaunis Casanova"
"Kaivopuiston kaunis Casanova"

torstai 8. elokuuta 2013

Tasapaino

Olo on kuin olisi nähnyt aaveen. Juliuksen kasvattaja Jana Vavrouskova oli meillä kylässä ja hänellä oli Juliuksen veli Emil Jr. mukanaan. Niin on isänsä näköinen tuo Emil Jr, eikä vain näköinen mutta myös luontoinen. Se valitsi luonnostaan samat paikat missä sen isä oli tykännyt istua ja haistella tuulia, kuin miettien maailman menoa. Se tervehti presiis samalla tavalla kuin isänsä, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kaikki sen eleet olivat kuin yksi yhteen. Emil Jr:a seuraamalla tulvi paljon muistoja mieleen.
Viime viikko oli myös huvin opettavainen viikko minulle. Todella kivaa oli päästä seuraamaan kuin Jana kunnosti Emil Jr. näyttelyyn aivan alkutekijöistä alkaen. Hän palauttikin minulle taas mieleen monia hyviä perusajatuksia ja kulmakiviä puudeleitten puunauksessa. Tasapaino, oli mitä hän painotti kokoajan moneen kertaan villakoiran trimmaamisessa. Kaikki pitää olla tasapainossa, ei liian isoja takaosia suhteessa etuosaa. Etu- ja takajalat pitävät olla tasapainossa toistensa kanssa. Ei siis pillietujalkoja ja muhkeita takajalkoja, jota usein näkee, kun yritetään tavoitella takajalkoihin mahtavia kulmauksia. Leijonaleikkauksen pallo-osa ei saa jäädä roikkumaan vatsanalla. Yksi hyvä muistutus myös, kun ajaa naamaa, ettei aja sitä liian alas. Hyvän balanssin saa, kun seisottaa koiraa ja katsoo missä sen selkälinja kulkee, niin ei aja kaulaa yhtään sen alemmaksi. Voit vetää mielikuvitus suoran viivan, joka kulkee siitä kohtaan johon olet kaulan ajanut  suoraan kohti selkälinjaa. Paljon itsestään selvyyksiä, mutta hauska taas muistuttaa itseään tasapainosta. Tuntuu, että tämä pää on saanut niin paljon dataa, että menee taas hetki sitä sulatellessa. Sormet vain syyhyävät päästä taas leikkaamaan omia koiria, tasapainoa ajatellen:).

Dream Catcher Starring Moravia, Emil Jr. Janan taidonnäyte trimmaamisessa


Emil Jr. ja trimmaamisen tasapaino. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti