"Kaivopuiston kaunis Casanova"

"Kaivopuiston kaunis Casanova"
"Kaivopuiston kaunis Casanova"

lauantai 17. joulukuuta 2011

Hauska juttu


Eräs asiakas kertoi hauskan jutun. Hän istui tyttärensä ja koiransa (villakoira, jolla oli leijonaleikkaus) kanssa kaikessa rauhassa laiturilla ja yht´äkkiä hän  aivasti. Koira pelästyi niin paljon, että putosi laiturilta veteen. Koira saatiin kyllä ylös. Lapsi, joka näki märän koiran, rupesi itkemään, että nyt siltä tippui kaikki karvat mereen kun koira oli läpimärkä eikä karva ollut enää kauniisti pystyssä vaan valui pitkin koiraa.

 Jokainen meidän koirista on tippunut mereen vähintään kerran, yleensä useammin. Ainakin meidän koirat viihtyvät laiturilla ohi ajavia veneitä ja lintuja seuraamassa. Pennut luulevat aina voivansa kävellä vetten päällä! Onneksi se selviää pian, että näin ei ole. Milloin kukakin on joutunut pelastuspartiolaiseksi. Veden äärellä, muista olla tarkkana kuin porkkana!

Jos koirasi on päässyt mulahtamaan veteen, lämpimällä säällä sen voi antaa kuivua itsestään. Meillä täällä Suomessa merivesi on niin vähäsuolainen, ettei ole syytä edes huuhdella koiraa, eikä föönata. Jos näin tapahtuu kylmään veteen, kannattaa tietysti painella liiat vedet pois pyyhkeeseen ja viedä koira sisään kuivumaan. Voit föönata omantuntosi mukaan. Tietysti koira harjataan, kun se on kuivunut.

Nämä ohjeet edellyttää, että koirasi on takuton ennen veteen putoamistaan. Jos näin ei ole, sinulle on tulossa pieni yllätys kun ryhdyt harjaamaan sitä sen kuivuttua. Siis pidämmehän koiramme takuttomana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti