"Kaivopuiston kaunis Casanova"

"Kaivopuiston kaunis Casanova"
"Kaivopuiston kaunis Casanova"

torstai 20. kesäkuuta 2013

Kesä yllätti taas koiranomistajat

Kesä tuntuu yllättävän koiranomistajat joka vuosi samalla tavalla, kuin talvi autoilijat. En jaksa lakata hämmästelemästä sitä. Ymmärrän kyllä hyvin, että talvi oli melkoisen kylmä ja se tuntui tänä vuonna  jatkuvan ikuisesti, mutta niin kuin aina, kevät seuraa talvea ja sitten tulee kesä. Vaikka Suomen kesä on lyhyt ja usein miten vähä luminen, niin se on kumminkin lämpimämpi kuin meidän talvi. Tai siinä uskossa minä ainakin olen. Tämä vain ei tunnu olevan kaikkien meidän tiedossa, jos uskotaan minkälaisia kommentteja saan päivittäin kuulla. Yleisin puhelinkeskustelu menee näin; Hei, mun koira on trimmin tarpeessa. Se läkähtyy juuri nyt. Onko sulla aikoja nyt tai viimeistään huomenna? Siis mitä ihmettä? Ei ole vai. Minulla ei ole aikaa odottaa, haluan ajan nyt. Sitä paitsi, enkö jo sanonut, minun koirani läkähtyy kuumuuteen??!! Mikäs ihmeen trimmaaja sinä olet, kun ei ole aikoja Juhannuksen (Jouluna, Uutena Vuotena, Vappuna). Tähän väliin koitan selittää puhelimeen, että muutama muukin on huomannut koiransa olevan melkoisessa villassa, ja trimmauksen tarpeessa. Enkä mitenkään pysty tekemään kuin tietyn määrän koiria päivässä. Myös minustakin olisi kiva nukkua edes välillä, sekä nähdä silloin tällöin perhettäni. Myös meidän omat koirat vaativat hitusen huomiotani, sekä vastuullani on myös meidän lampaat ja kanat. Puuhaa siis riittää. Vaikka nautin suunnattomasti trimmaamisesta, niin joskus on saatava pidettyä vähän taukoa. Niin kuin muutkin ihmiset pitävät lomaa työstään, niin minäkin pidän muutaman vapaan hetken silloin tällöin. Suotakoon se minulle. Toivoisinkin, että vain kesä ei olisi koirien trimmausaikaa, vaan koiria kuuluisi hoitaa läpi vuoden. Ei vasta silloin, kuin turkki muistuttaa huopatossua ja lämpömittäri yli + 20 C. Onneksi tämä esimerkki on vain jäävuoren huippu, ja vastuullisia koiran omistajia löytyy paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti