"Kaivopuiston kaunis Casanova"

"Kaivopuiston kaunis Casanova"
"Kaivopuiston kaunis Casanova"

lauantai 22. kesäkuuta 2013

keritsemisreissu

Ennen kuin pääsimme Juhannuksen viettoon, kävimme tapaamassa kolmea pässi herraa, jotka olivat kovasti kesäturkin tarpeessa. Tietenkin olisi parempi, että pässit olisivat saaneet kesäkarvansa jo aikaisemmin, mutta tässä tapauksessa hyvä sanonta onkin, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Pässipojat asuvat tässä aivan meidän kulmilla, joten pakkasimmekin meidän keritsemiskamppeet busteriin, ja suuntasimme kokan kohti vastakkaista rantaa. Viiru olikin melkoisen tohkeissaan päästessään hommiin. Tehtävä ei ollut mikään helppo, koska vastarannalla meitä odotti kolme kaverusta, jotka eivät olleet nähneet koiraa ikinä. Maastokin oli melkoisen erilainen mihin meidän Viiru on tottunut. Onneksi Annika Paarvion ja Simon Mossin opit olivat hyvässä muistissa ja pässit saatiin hienosti kiinni ja kerittyä. Vähän minua alkoi jännittämään, kun yksi lampaista päätti leikkiä esteponia ja hyppäsi sellaisella loikalla aidan yli. Moni poni olisi kateellinen siitä ponnusta. Mutta jos sitä ei lasketa, niin kaikki sujui kohtuullisen mallikkaasti. Mukava oli myös olla avuksi uusille lampureille, samalla tavalla kuin mekin olemme saaneet apua aina kun olemme sitä tarvinneet.

Matkalla hommiin

Hommakoirallakin on pelastusliivit

Viimeinen herra käsittelyssä

viime silausta vailla

Kaksi poikaa jo valmiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti