"Kaivopuiston kaunis Casanova"

"Kaivopuiston kaunis Casanova"
"Kaivopuiston kaunis Casanova"

torstai 7. helmikuuta 2013

pohdintoja

Katselen usein muiden trimmaamia koirien kuvia, saadakseni itselleni ns. omaan päähän mieleiseni kuvan minkälainen on "täydellinen" puudeli. Laitanpa tähän tämän hetkisen suosikkini Dream Catcher Starring Moravia, mutta tässä kohtaan pitää myös mainita, että ihailen kovasti monia Canmoy´s kennelin, sekä Nutlee kennelin trimmaamia koiria, unohtamatta Executive kennelin sekä Jaana Jäppisen taidoikkaita työnnäytteitä. Kuvat ovat otettu 2.2.2013 Brnossa kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Näissä kuvissä koira näkyy hyvin monilta erisuunnilta. Samalla tavalla sitä pitäisi myös katsastella omaa trimmattavaa pöydällä, monelta kantilta. Parasta olisi, jos vielä saisi jonkun ottamaan kuvia omasta luomuksesta. Kummasti sitä jotenkin sokeutuu omalle työlleen ja kun katselee kuvia, niin huomaa joskus paremmin omat parantamista vaativat kohdat.
Kuvia on hyvä katsella( oli ne sitten muitten kuvia tai omia) tarkasti ja miettien samalla, miksi joku on leikannut jonkun kohdan tietyllä tavalla. Samalla kannattaa pohtia, miten trimmaaja on saanut koiran näyttämään  tasapainoiselta. Esimerkiksi, jos sinun koirallasi toivoisit olevan pidempi kaula, lyhyempi runko jne. niin miten sellaiset ominaisuudet saadaan häivytettyä, vai saadaanko. Näitä pähkäillessä siiryn ihastelemaan Jana Vavrouskovan luomusta Emil Jr.sta








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti