Nyt kun meillä on ollut Viiru jo jonkin aikaa, vahvistuu oma käsitykseni koko ajan vahvemmmin ja vahvemmin, työkoiran kuuluu saada tehdä töitä. Ymmärrän hyvin monen työlinjaisen border collie kasvattjan tiukan linjan, etteivät myy kasvattejaan muualle, kuin työkoiraksi lammas- tai nautatiloille. Se rauhallisuus mikä Viirustakin huokuu, kun se on saanut tehdä hommia on aivan käsinkosketeltavaa. Minua varoiteltiin todella paljon border collieiden, varsinikin työlinjaisten, rauhattomasta ja arvaamattomasta luonteesta. Ne eivät kuulemma sovellu lapsiperheeseen saatika perheeseen, jossa pieniä koiria. Se on kuulemma aivan liian raju sellaiseen. Sen piti olla myös ääniarka hermoheikko tapaus mistä ei seura muuta, kuin ongelmia. Toisin kävi, onneksi. MUTTA, nyt täytyy muistaa, että Viiru saa tehdä joka päivä töitä. Juuri sitä työtä mihin se on tarkoitettu, ja mitä se rakastaa. Viiruhan möisi vaikka mummonsa, vain että se pääsisi paimentamaan. En halua edes ajatella minkälainen se olisi, ilman sen omaa lammaslaumaansa.
Olen saanut tai joutunut seuraamaan läheltä, ei niin helppoa ja vakaata työkoiran sopeutumista kaupunkiasuntoon. Koira on nuori uros, hyvin komea sellainen, joka on jo ehtinyt puremaan kahta ihmistä. Koiran omistaja on hyvää tarkoittava ensimmäisen koiran omistaja. Hän on varmasti tehnyt parhaansa omien resussiensa puitteissa, mutta tulos ei silti ole paras mahdollinen. Koira on juuri sellainen, mitä minua varoiteltiin minkälaisia työlinjaiset koirat kuulemma ovat. Rauhaton ja arvaamaton. Edelleen ihmettelen, miten on mahdollista, että koiran kasvattaja on myynyt koiran nuorelle, ensikertalaiselle, joka asuu kaupungissa kerrostalossa. Eikö se ole jo ongelmien kerjäämistä kerrakseen. Tämä kyseinen koira oli vielä kaikenlisäksi pentueen dominoivin uros pentu. Siinä on täytynyt sattua iso arvionti virhe kasvattajalta, että pentu päätyi minne päätyikin. Ymmärrän kyllä myös sen, että on varmasti vaikea löytää koteja isoille paimentaville koirille, varsinkin jos pentue koko on suuri. Tämä nuori uusi innokas rodun omistajaksi haluava kandidaatti, oli varmasti omien sanojensa mukaan enemmän kuin pätevä, ja lupautui kouluttamaan koiransa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kuulostaa siis todella lupaavalta pennunostajalta. Nyt tilanne siis, että koira on kuvan kaunis rotunsa edustaja, mutta todella hankala koira, jonka kanssa jakaa yksiö kaupungin keskustassa. Kenelle tämä tuli yllätyksenä? Yksi onneton koira ja yksi onneton koiranomistaja. Täytyy toivoa, että omistajan ylpeys väistyisi järjen tieltä, ja että hän antaisi koiran eteenpäin, ennen kuin on liian myöhäistä. (koiralle olisi uusi koti maalla jo valmiina). Mitä pitää vielä tapahtua? Luulisi, että kaksi puremistapausta olisi jo tarpeeksi herättämään, että tilanne on jo karannut pahasti käsistä. Kumpa elämä molemmille osapuolille olisi helpompaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti