Trimmaamossa riittää tapahtumaa mutta niin riittää myös kotona Boxin kylässä Tammisaaressa, jossa meillä on tyttäreni 4 v. + mieheni lisäksi kolme villakoiraa, Julius (Emilin poika, Tselkeissä syntynyt Dream About Starring Moravia), Milla (Emilin tyttären tytär, Canmoys Magie Noire ) ja Fiona (Juliuksen tytär, Canmoys First Things First) ja Border Collie, Hakukaaren Viiru. Kiitos Leena Monthenille kun valitsi meille näin hienon koiran. Viiru on ihan uusi ohjelmanumero meidän sirkuksessa. Se luulee olevansa puudeli kun on kasvanut puudelilaumassa. Viirun tehtävä tulee olemaan lampaiden paimennus ja sitä varten hän käy koulutuksessa Annika Paarviolla aina kun ehdimme ja on jo edistynyt paljon ensimmäisestä kurssista, jolloin se istui selin lampaisiin ja pelkäsi lajitovereitaan. Vain 10 kk ikäisenä se osasi hakea lampaat pellolta ja ajoi ne suoraan hevostraileriin, jolla veimme ne sisään talveksi - Hyvä Viiru! Olen niin ylpeä siitä!
Lampaat tulivat meille kun ehdotin miehelleni, että otettaisiko neljä lammasta kun ne on niin kivoja... Kävimme katsomassa monella lammastilalla tutustumassa lampolan arkeen ja iloksemme saimme ostaa hienot lampaat Anki Eriksonilta. Kesän me sitten ihastelimme toisamme pellolla. Talven ne saivat viettää hevosboxeissa ja pian tuli eteen sellainen juttu, että pässi tarvittiin, kun haluttiin myös karitsoita. No, sellainen haettiin sitten naapurin lampolasta, Bovikistä Ullen ja Seba Nurmen luota (www.bovik.com), jossa on satoja lampaita. Pässistä tuli Kyösti Paistinen mutta se on osoittautunut niin hienoksi ja hyväluontoiseksi pässiksi, ettei se kyllä mene ikinä pataan - jää sitten eläkkeelle kun sen aika koittaa. Näin jatkettiin ja tänä syksynä lampaita on jo usesmpi kymmenen ja mieheni on rakentanut lampaille hallin, joten niitä on nyt sitten tulossa lisää joka vuosi. Heinääkin onnistuimme korjaamaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja koko suku oli kantamassa paaleja, ajamassa vanhaa traktoria ja hoitamassa kahvitusta - kuin Suomi-filmeissä! On kyllä aika kivaa nähdä kättensä tuloksia ja nyt kun lampaat ovat sisällä, omatekemän heinän kantaminen niille ei tunnu mitenkään raskaalta.
Kaverit Helsingissä olivat kuulemma lyöneet vetoja siitä, kuinka kauan mahdamme jaksaa olla "heinähattuja" mutta nyt on jo kulunut yli neljä vuotta ja vaikka välillä käyn Lauttasaaressa, missä asuimme, niin Boxin kylä se vain tuntuu kodilta yhä edelleen.
Näin talven kynnyksellä täällä on ihana rauha. Kylässä ei ole edes katuvaloja ja pieni tyttäreni ilahtuikin kovasti 3-vuotiaana kun kävimme Helsingissä ja näki katuvalot!
Meillä palaa takka joka ilta - samoin kynttilät, että ei me ihan pimeässä täällä istuta kuitenkaan. Jouluikkunoita menemme kyllä katsomaan Stockmannille Helsinkiin, kuten aina ennenkin mutta kotiin saaristoon täytyy päästä mahdollisimman pian hengittämään raikasta ilmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti