Olen trimmannut koiria työkseni vuodesta 1996 ja matkani varrella olen saanut nähdä kaikenlaista. Tein tämän blogin, koska hyvin usein koiran omistaminen olisi huomattavasti hauskempaa kun omistajat puhuisivat "koiraa" paremmin.
Kun isäntä oli matkoilla ja kuusi piti saada sisään koristeltavaksi, niin ei tässä auttanut muu, kuin etsiä saha käsiin ja lähteä kuusen hakuun. Tänä vuonna se löytyikin lähempää, kuin osasin kuvitellakaan - nimittäin olin iskenyt silmäni äidin kuusiaitaan jo kesällä. Siellä oli tikku silmässä, joka onkin nyt sisätiloissa hoitamassa joulukuusen virkaa asianmukaisina glittereineen ja kynttilöin.
Täytyy nyt ihan myöntää, että en yhtään tykkää huonoa tästä meidän "tanskalaisesta" talvikelistä. Viime vuonna tähän aikaan lunta taisi olla ainakin korviin asti, ja lumitöitä oli tullut tehtyä ainakin neljän talven edestä. Tietenkin muutama pakkasaste takaisi sen, ettei kuraa olisi ihan niin paljon, mutta voihan sitä yrittää vähän väistellä pahimpia kuralätäkköjä koiria ulkoiluttaessa. Joulukin tulla jolkottaa, ja palkitsin itseni hitusen ennen jo joulua pikku lahjalla. Ostin Chris Christensenin harjan ja uutta ainetta jota en ole ennen kokeillutkaan, saman sarjan Precious Dropsia. Pihla Auvinen kovasti kehui sitä ja olen kuullut muualtakin aineen "taikavoimista". Saas nähdä miltä aine vaikuttaa omassa käytössä. No nyt ei muuta kuin ylös, ulos ja kuusenhakuun
Ensin koirien ulkoiluttamista muutama tunti, että saa sitten rauhassa väkertää joulua tupaan. Luntakin tupsahti sopivasti, vaikkakin aika märkää ja koirat olivat, kuin uitettuja. Taitaa pesupäivä siirtyä eteenpäin hieman, kaikesta huolimatta.
Nyt on myrsky ohi tältä erää. Koko kylämme ja 60 000 muuta taloutta oli ilman sähköä koko päivän ja vieläkin rämpyttää valot kun puita vielä lepää sähköjohtojen päällä. Myös netti oli kaatunut, samoin puhelimet. On todella hurjaa nuo luonnon voimat. Meillä sähköttömyys tarkoitti sitä, että agrikaatti laulamaan ensin pellolle traktorin kera hakemaan vettä lampaille kaivosta, koska ilman sähköä eivät vesipumput toimi (eivätkä valot, eikä lämmitys, jne. jne.). Se kun oli hoidettu, trimmiasiakkaita olikin jo oven takana silmät ymmyrkäisenä, että miksen ollut soittanut ja perunut??? Koska siinä he sitten olivat, ei auttanut muu, kuin kaivaa työmaavalo esiin, siirtää agrigaatti viereen prutkuttamaan sähköä ja näin karvat lähtivät koirista asiakkaan toiveiden mukaisesti. Positiivista kuitenkin oli, ettei tällä kertaa tarvinnut ryhtyä pesemään omia koiria näyttelykuntoon saunan padasta ammentaen vettä ja föönata agrigaatti vieressä pauhaten. Asenne ratkaisee aina Positiivareita lainatakseni.
Vuoden näyttelyiden päätapahtuma on juuri käynnissä Helsingin Messukeskuksessa. Pitihän siellä päästä pyörähtämään, vaikka omia koiria ei ollutkaan mukana mittelöissä. Onneksi sukulaisia (siis koiria) oli kuitenkin kehässä ja hienosti menikin! Vaikka koirat kiinnostavatkin minua eniten, tällä kertaa huomioni keskittyi Messukeskuksen törkeään hintatasoon jos/kun halusi porukalla mennä syömään. Vaikka paikka oli uudistunut nykyaikaisemmaksi, se oli ilmeisesti tullut kovin kalliiksi, koska kaikki hinnat olivat pilvissä. Normaali bensa-asematasoinen reissumiesleipä oli 5,80 euroa. Kyllä siinä kulki kipuraja. Jos halutaan mukaan uusia, nuoria harrastajia, en tiedä minkä perheen kukkaro kestää moista sisäänpääsymaksujen, parkkimaksujen, koirien ilmoittautumismaksujen ja tarvikkeiden hankinnan jälkeen. Eniten sain kuulla, en sitä, kuka oli pärjännyt ja missä järjestyksessä, vaan sitä, miten kallista oli mukaan ilmoittautuminen. Moni olisi halunnut ilmoittautua koko viikonlopuksi, mutta eivät olleet taloudellisista syistä voineet tehdä niin. Siitä huolimatta ilmoittautuneita koiria oli ennätysmäärä. Mahtava suoritus.
Rusettimeri
Näitä himoitaan
Helka Kokko rutistaa kaverikoiraa
Aktiivinen kaverikoiraharrastaja
Chris Christensenin harjoja, joista muutama päätyi omaan laukkuun...
Monet ystäväni ovat käyneet laitattamassa itselleen rakennekynnet. Kynsiä pitää huoltaa 3-4 viikon välien, riippuen siitä miten omat kynnet kasvavat. Monet kertovat odottavansa kovasti huoltoaikaa. Se on kuulemma niin ihanaa, kun joku nätisti käsittelee ja hieroo käsiä. Voi kun saman voisi siirtää koirille. En tarkoita nyt sitä, että koirat tarvitsisivat rakennekynsiä, vaan sitä että niilläkin olisi rentoutunut olo kynsiä leikattaessa, ja myös sen jälkeen. En ole koskaan kuullut, että kynsistudioissa istuttaisi asiakkaiden päällä, tai väännettäisiin käsiä kummallisiin suuntiin mihin ne ei normaalisti edes taipuisi. En myöskään ole kuullut, että kenenkään päätä sidottaisiin tiukasti kiinni pöytään , samalla kun kynsiä huolletaan. En myöskään ole kuullut, että ketään olisi kaadettu selälleen jo heti ulko-ovella, tai missään vaiheessa toimenpiteen edetessä. Joten nyt kysynkin, miksi sitä tarvitsee tehdä koirille, ihmisen parhaalle kaverille. Kynsienleikkuusta on jostain syystä tehty aivan käsittämättömän vaikea ja pelottava asia. Se on rinnastettavissa melkeimpä rakettiteteisiin, jos on ihmisten puheisiin uskomista. On ihmeellistä, miten sitkeään on juurtunut kaikki nämä kummalliset uskomukset kynsienleikkuun hankaluudesta.Myös sellainen ihmetyttää minua, että miksi eläinlääkäreitä vaivataan niinkin vähäpätöisellä asialla, kuin kynsienleikkuulla. Käytkö itse leikkuuttamassa kyntesi lääkärillä, tuskimpa vain. Saatika vaadi nukuttamista toimenpiteen ajaksi. Eri asia on tietenkin, jos kynnessä tai tassussa on jokin sairaus, mutta muuten on minusta täysin turha häiritä eläinlääkäreitä tällaisella asialla. Annetaan heille työrauha sairauksien hoitamista varten. Kynsienleikkuu, kun ei ole myöskään vaarallinen kirurginenleikkausoperaatio joka tarvitsisi eläinlääkäriksi kouluttautunutta henkilöä, vaan kuka tahansa mattimeikäläinen on kykenevä hoitamaan oman koiransa kynsienleikkuun. Tässä muutama käytännönvinkki, jotta homma onnistuisi paremmin;
1) nosta koira pöydäälle, isompi koira voi seistä lattialla
2) anna koiran seistä pöydällä/lattialla ihan tavallisesti. Älä väännä koiraa mihinkään muuhun asentoon.
3) nosta/taita koiran jalkoja vain siihen suuntaan, kuin nivelten kohdalta ne luontvasti taipuisivat. Älä myöskään nosta/taita jalkoja liian korkealle. Toistan, nosta koiranjalkaa vain sen verran, kuin se luonnostaan nousisi.
4) leikkaa kynnet
5) pysy itse rauhallisena, energia tarttuu.
6) valmis ja aikaa kului muutama hassu minuutti
Jos kumminkin tämä tuntuu liian haastavalta, ota yhteys ammattitaitoiseen koirantrimmaajaan, joka varmasti auttaa sinua mielellään. Tässä vielä videopätkä, jonka tein aikaisemmin aiheesta. Iloa katseluun.
5.12. järjestetty perinteinen Eläimellistä menoa-päivä on takana. Susanna ja Antti Simonen järjestivät todella viihtyisän päivän, kuten aina. Muistona jäi näin ihana kuva muistoksi! Marko Hokkanen kuvasi koko päivän asiakaiden koiria ja lisää kuvia löytyy: http://hokkanen.galleria.fi. Toivottavasti pääset ensi kerralla mukaan, jos et nyt ollut siellä!
Puolisen vuotta sitten minulle tapahtui pikkuinen kömmähdys. Olin matkalla trimmaamaan, niin kuin tavallisestikkin. Olin pakannut auton melkoisella kiireellä, joka sekin on melkoisen tavallista. Matkalla luettelin tavaroita päässäni, ihan vain varmistaakseni, ettei mitään ollut jäänyt vahingossa kotiin. Melkoisen fiksua vasta tarkistaa matkalla kohteeseen, eikä kotipihalla. No kuinkas kävikään, aika oleellinen asia oli jäänyt minulta kotiin, nimittäin pyyhkeet. Kääk, ajattelin, jos käännyn takaisin niin olen auttamattomasti myöhässä, mitäs tähän hätään keksisin. Ei auttanut, kuin pysähtyä ostamaan pyyhkeitä. Harmittelin mielessäni, miten olinkaan voinut lähteä ilman pyyhkeitä. No sattumien summaan, vaikka en edes usko sattumaan, niin päädyin ostamaa Rukan soft microtowel merkkisiä pyyhkeitä. Vähän ensin emmin, että ompas ne melkoisen ohuita ja että kestääkö ne edes käytössä. Pyyhkeet tuntuivat hitusen tikkuisilta ensin käteen, mutta niin se vaan ensivaikutelma petti. Vaikka pyyhkeet ovat ohuita, ne imevät todella hyvin itseensä veden koirasta. Ne myös kuivuvat hyvin nopeasti, mikä on minusta pelkkää plussaa. Niitä, kun tulee pestyä melkoisen useasti. Pesun ne ovat myös kestäneet hyvin. Pyyhkeet ovat edelleen saman värisiä, kuin ostettaessa. Nyt kura-aikana ne ovat kovasti meillä myös kotona käytössä.
Rakastan kynttilöitä ja kukkia. Välillä se onkin vaarallinen yhdistelmä koiraperheissä. Tänä vuonna ratkaisin asian näin----- joulutähti ( tekokukka) on Ikeasta ja sähkökynttilät taitavat olla paikallisesta halpahallista.
Nyt voinkin rauhallisin mielin "poltella" kynttilöitä portailla.
Tässä lampaita keriessä olen pähkäillyt, miten kummassa nämä otukset joita keritään kaksi kertaa vuodessa, käyttyäytyvät paremmin kuin osa omista trimmiasiakkaistani. Näitä bäitä, kun ei edes palkata namilla kokoajan, joka onkin lyönyt läpi todella voimakkaasti koiramaailmassa. Älkää käsittäkö minua väärin, en ole palkkaamista vastaan, vaan olen vastaan väärään aikaan palkkaamista. Koirille tungetaan namia suuhun kokoajan käytöksestä riippumatta. Tärkeintä tuntuu olevan, että oman koiran suussa on kokoajn herkkua. Aivan käsittämätöntä. Tässä muutama hetki sitten, yksikin asiakas ehdotti, että samalla kun trimmaan hänen aivan raivonvallassa räyhäävää koiraansa antaisin sille namia. Ihan vaan jos se vaikka rauhoituisi. Siis mitä ihmettä, että palkkaisin sitä siitä, että se suu vaahdossa yrittää purra minua. Ei tässä elämässä, oli vastaukseni. Voisin palkata koiran siitä, että se seisoisi rauhallisena, mutta että herralle sataisi taivaasta herkkuja suuhun samalla, kun hän pistää parastaan huonosti käyttäytymisen saralla. Ei voi kuin ihmetellä mikä logiikka oli nyt käytössä koiranomistajalla. Omistaja oli kuitenkin tyytyväinen, kun otin asian puheeksi. Hän ei kuulemma ollut ajatellut asiaa niin. Hänelle oli vain suositeltu namien käyttöa koiran koulutuksessa. Toivoisinkin hartaasti, että jokainen koiranomistaja pysähtyisi hetkeksi, ja käyttäisi pienen ajan tutustuen koirien ajatusmaailmaan. Se voisi auttaa montakin koiranomistajaa siihen, että asiat sujuisivät mallikkaammin oman mopen kanssa. Namien suurkuluttaminen ei ole oikotie onneen. Samoin, kuin moni luokanopettaja toivookin, että lasten käytöstavat tulisivat kotoa, niin myös minä toivoisin että koirilla olisi jonkinlaiset, edes alkeelliset, käytöstavat trimmiin tultaessa. Vaikka kaataisin koko jätesäkillisen namia koiralle trimmauksen yhteydessä, toivottu rauhallinen käytös ei silti olisi takuuna trimmauksen loputtua. Ymmärrän kuitenkin, että jos koira tulee kerran, kaksi kertaa vuodessa trimmattavaksi, niin tilanne on sille uusi. Se ei missään nimessä ole koiran vika, ettei se tiedä kuinka kuuluu käyttäytyä. Sille ei kuulu olla missään tapauksessa vihainen, vaan trimmaustilanne pitää yrittää pitää mahdollisen stressivapaana kokemuksena. Oma ärtymys pitääkin kanavoida mieluummin omistajan suuntaan, ja sekin pitää pystyä antamaan rakentavana palautteena. Se ei auta myöskäään, että antasin muutaman Mars patukan omistajalle iloisemman ilmapiirin luomiseksi, siis miksi se auttaisi koirankaan kanssa. On ollut ilo kumminkin huomata, että monella ihmisellä tämä on ollut vain tiedon puutetta ja ovatkin ottaneet neuvot/palautteen tyytyväisenä vastaan. Tuloksena on monta iloista koiranomistajaa ja tyytyväisiä koiria.
Päivät ovat kovin kovin pimeitä. Tuntuu melkein, että on kokoajan yö. Täällä meilläpäin ei ole edes katuvaloja, joten kaikenlaiset lamput yhdistettynä heijastimiin ovat välttämätön varustus koiria ulkoilutettaessa tietä pitkin. Nykyään onkin saatavilla ihan hirvittävän hyviä erilaisia heijastiliivejä ja vilkkuvia kaulapantoja myös koirille. Paimenkoirlla meillä onkin käytössä vilkkuvat pannat, mutta puudelit tarvitsevät remmiin kiinnitettäviä heijastimia. Niiden turkkiin muuten uppoaa kaikenlaiset heijut, kokeiltu on. Vaihtoehto pimeällä nimittäin ei ole se, että käpertyy takan eteen sohvalle ja odottaa kevättä. Meillä on sen verran innokkaita liikkujia, että meillä olisi koti sen verran hyrskyn myrskyn, jos ei päivittäisestä liikunnantarpeesta huolehditaisi. Uskonkin vankasti, että monet koirien käytösongelmat ratkaistaisiin riittävällä liikunnalla. Juu kyllä, olen monesti kuullut myös vastaväitteen; eihän sitä kannata ulkoiluttaa paljoa, koska silloin sillä kasvaa vain kunto ja lopulta sitä pitää vain ulkoiluttaa ja ulkoiluttaa. Mutta voin käsi sydämellä sanoa, että liikunta on moneen ongelmaan ratkaisu. Se ei myöskään ole yhtään huono asia meille kaksijalkaisille, liikunta nimttäin. Näin pimeänaikaan se vain vaatii hitusen enemmän viitseliäisyyttä, mutta kyllä se kannattaa. Tätähän voisi kutsua hienosti vaikka win-win situationiksi;).
Olen tässä kiertänyt lampoloita kysyen sopivaa lampaan lihavuusastetta ja olen saanut paljon hyviä neuvoja. Nyt olen sitten käynyt käsituntumalla läpi koko lammaslaumani varmistaakseni täydellisen vyötärön mitan - hm... pulleita tuntuvat olevan. Sama pähkäily on koskenut meidän koiria. Mikä on sopivin paino hommakoirilla? Mikä puudeleilla? Mikä naapurin Jepeillä? En ole ennenkään ollut mikään punnitsijatyyppi tai tilastojen tuijottelija, olen aina tarvinnut näppituntuman. Nyt kun olen saanut kaikki nelijalkaisten painonhallinnan järjestykseen, huomasin vahingossa peiliin katsoessani, että siellä oli todella muhkea täti. Kun hieman toivuin, huomasin, että se olenkin minä! Missä on näppituntuma? Käsituntumasta puhumattakaan... Pakko myöntää, että oma ruho on paisunut, kuin pullataikina sinä aikana, kun olen keskittynyt vain muiden vyötärön ympärykseen!!
Kävipä tuuri! Minut pyydettiin mukaan koekaniiniksi maailman ensimmäiseen tieteellisesti todistetun ja kliinisten tutkimusten läpikäyneesen kehon muokkausohjelmaan. Suomeksi tämä tarkoitti minulle, että läski ei siis olekaan ikuista - ainakaan minun vyötäröllä. Nyt on kaksi viikkoa takana ja useita senttejä on lähtenyt. Kiloista en tiedä, koska viimeksi kävin vaaálla 7 vuotta sitten. Minullakin on siis toivoa. Tämä urakka kestää vielä kaksi ja puoli kuukautta, jonka jälkeen saan taas ottaa käyttöön komerossani pölyyntyneet vaatteet. Nyt on valoa tunnelin päässä! Bikinkausi on tulossa ensikin vuonna!
Tuulee niin, että tukka meinaa irrota. Herasin aamulla mielettömään puhuriin, ja pakkohan niin kuin joka aamu, oli koirat ulkoilutettava. Miten on vaan mahdollista, että minä olin ainoa joka seisoi meidän pihalla. kymmenen silmää tapitti minua ovenraosta, me ei ainakaan tulla tuohon keliin. Hommakoirat olivat muuttuneet silmänräpäyksessä puudeleiksi:). Ei auttanut, kuin komentaa rymyjengi ylös, ulos ja lenkille. Olin kaavaillaut tänään koirien pesupäivää, mutta se jääköön tuonnemmaksi. En mitenkään saanut motivoitua itseäni pesemään koiria, kun ulkona sataa kissoja ja koiria. Vähän minua kuitenkin polttelee ajatus uudesta karstasta, jonka sain tuossa vähän aikaa sitten lahjaksi Juliuksen kasvattajalta Jana Vavrouskovalta. Karsta on siis Doggy Manin karsta, mutta Suomessa en ole koskaan nähnyt niin isoa sellaista karstaa. Vaikka harja onkin melko suuri, se taipuu hyvin myös pienen kääpiön harjaamiseen loistavasti. Ei muuta, kuin muutama sutaisu harjalla ja jo on harjaus hoidettu.
Päivä ei kuitenkaan ole valunut hukkaan, vaikka siirsinkin pesua tuonemmaksi. Sade, kun vähän helpotti, päätin suunnata metsään koirien kera ja tietenkin mukaan pääsi myös sienikori. Uskonkin, että koirilla oli paljon antoisampi päivä metsässä ulkoillessa, kuin vaihtoehtoisesti kuunnellessa föönin laulamista. Myös minun päivääni ilahdutti suppilovahveroiden löytyminen ja ulkoilu raikkaassa metsässä.
Uimamaisterit vielä vedessä. Puudelit pysyivät tiukasti rannalla
Tiistaitreenit takanapäin. Paljon pohdittavaa taas kotimatkalle, esimerkiksi kehonkielestä ja omanmielen rauhottamisesta ja sen vaikutuksesta koiraan. Paljon puhutaan miten tärkeää on muistaa vahvistaa johtajuutta pienillä jutuilla esim. kulje itse ensin ovesta, sitten vasta koira yms. Mutta entäs se koko muu aika mitä vietät koirasi kanssa. Uskon vahvasti, ettei pikku kikkailu ovien kulkujärjestyksestä yms. muut samantyyliset ohjeet auta tuon taivaallista, jos olet muuten hermostunut kuin viulunkieli kaikkina muina aikoina, kun et ole kulkemassa ovesta ensimmäisenä. Mietippä tilannetta koirasi säikähtää vaikka ohi ajavaa pyöräilijää, joka ajaa liian läheltä teitä. Kuinka sinä itse reagoit. Säälitkö/säälitteletkö koiraa pitkään ja hartaasti surullisella äänellä ja voivottelet mitä kaikkea kamalaa olisi voinut sattua, mutta onneksi nyt ei sattunut. Vai rähisetkö kovaäänisesti pyöräilijän perään ja soitat jollekkin ystävällesi ja suu vaahdossa kerrot tätä kamalaa tapahtumaa. Tällaisilla toiminnalla kerrot koirallesi, että tilanne on ollut aivan poikkeuksellisen pelottava/kamala, ja tästä tilanteesta ei selviä millään pelkäämättä. Mitäs jos muuttaisit nyt omaa käytöstäsi, kohauttaisit olkapäitäsi ja toteaisit koirallesi, että ei tässä ollut mitään sen kummempaa, eiköhän nyt vaan jatketa matkaa, ja atkat matkaa kuin mitään poikkeuksellistä ei olisi tapahtunut.. Teitä on ollut tilanteessa kaksi, sinä( joka olet olevinaan uskottava johtaja) ja koirasi. Jos lähdet koirasi mielentilaan ja vahvistat sen pelkoa säälittelemällä sitä, niin se uskoo että kun tuo minun johtajanikin kertoo minulle, että olipas pahatilanne, niin kyllä se vaan on ollut mitä kamalin paikka. Teidän välinen energia niin sanottuna lipuu johtajalta pois ja koira vahvistaa johtajuutta, uskoohan sen johtaja kun hän kertoi kamalasta vaarasta. Tai sitten toisinpäin. Pidät itsesi tilanteessa kuin tilanteessa rauhallisena, ja koirasi voi uskoa sinun vahvuuteen, näin sillä on rauhallinen olo että vaikka tulisi mitä vastaan, niin hänellä on joku joka ei mene paniikkiin vaan kertoo kyllä miten pitää toimia erilaisissa tilanteissa. Energia tartuu. Nyt sinun täytyy vain löytää oma rauha sisältäsi. Muummuassa tälläistä pohdiskelin ajaessani kotiin treeneistä ja paljon paljon muusta.
Sunnuntai vietetty Lahden kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Tällä kertaa on muutakin mainitsemisen arvoista, kuin vain eväät. Milla ( Canmoy´s Magie Noire) oli PN2 ja sai vara cacibin. Päivästä jäi muutenkin mukava maku, kun näyttelypaikka ja -järjestäjät toimovat niin mallikkaasti. Parkkipaikkoja oli tarpeeksi, roskiksia riittävästi, sisääntulo sujui jouhevasti. Trimmipaikoilla oli tarpeeksi tilaa ja valoa, mikä on kovin harvinaista herkkua. Ainoa pikkuinen miinus oli kehien liukas lattia, mutta siitähän selviää matoilla. Nyt tällä kertaa minulla ei ole kuvia kehästä, koska luottovalokuvaajani ( Lydia 6 v.) ei innostunut kuvattavasta kohteesta, eli minusta ja Millasta. Onneksi muutama mukava ystävä pelasti tästäkin tilanteesta ja sain muutaman otoksen Millasta kehien jälkeen. Millan pesin näyttelyyn tällä kertaa Pet Silkin tuotteilla, johon olen ollut varsin tyytyväinen. Kumminkin huomasin kehän jälkeen eksyväni hypistelemään Findogsin kojulle uusia shamppoita ja yms. tuotteita. Miten ne niin aina vetääkin puoleensa...
Olen pitkään halunnut ostaa uudet villakoirasakset. Tällä hetkellä minulla on ollut käytössä Roseline merkkisiä kultaisa saksia. Valitettavasti kaksi viimeisintä kertaa, kun olen kyseiset sakset ostanut, niin ne eivät todellakaan ole olleet aikaisempaan laatuun verrattuna mistään kotoisin. Tuntui, kuin sakset olisivat jo valmiiksi tylsät tai tippuneet lattialle. Otinkin myyjään yhteyttä asiasta, mutta hänen mukaansa saksia ei vaivannut mikään. Jotenka päädyin etsimään muilta merkeiltä saksia, joiden hinta/laatusuhde kohtaisivat niinkuin Roseline ennen vanhaan. No tämähän on vain minun kokemus kyseisistä saksista, eikä tietenkään saisi yleistää, mutta kahdet huonolaatuiset sakset eivät hevillä unohdu. Hypistelinkin eri näyttelyissä jos jonkinmoisia saksia, mutta jotenkin en vain löytänyt sopivia käteeni. Nyt voisinkin lainata tyttäreni useasti käyttämää sanontaa, että kävipä tuuri että Helsingin Viipurinkadun trimmaamoon tupsahti herra Teräx Oy nimisestä firmasta esittelemään saksia. Hänellä olikin mukanaan mukava valikoima edullisista saksista aina ihan vähemmän edullisiin saksiin. Käteeni osui Precision Instruments Pet Seriesin villakoira sakset. Sakset olivat melko kevyet ja leikkasivat ihanan pehmeästi. Ihastuin heti. Sakset oli saatava. Olen ollut saksiin todella tyytyväinen ja nyt minua jäikin kaivertamaan miksen samalla ostanut saman sarjan kaarevia saksia. Taidanpa soittaa ja tilata vielä sellaiset.
Kun nyt sitten taas päätin, ettei sitä voi vaan käpertyä sikiöasentoon ja kuolla pois, niin olen lukenut uutta kirjaa Talking Sheepdogs, Training Your Working Border Collie, Derek Scrimgeour. Sain kirjan lainaksi Annika Paarviolta, ja kirja on kyllä lukemisen arvoinen. Tietenkin en osaa sanoa, miten ihminen, joka osaa paimentamisen salat kokee kirjan, mutta minun tapaiselleni noviisille kirja aukeaa hyvin. Aamulla oli ihan pakko mennä harjoittelemaan Myn kanssa ja yritin pitää kirjan ja Annikan opettamat viisaudet muistissa. Yritin puhua rauhallisesti ja ystävällisesti Mylle, mikä ai ainakaan minulle ole aivan sisäänrakennettutaito, ainakaan sillä hetkellä kun 20 päinen joukko lampaita on määrätietoisesti matkalla aidasta läpi. Mutta kas, kas. Sain kuin sainkin hermoni pidettyä kasassa, ääneni ei kohonnut falsettiin ihmeelliseksi kimitykseksi, vaan aivan rauhallisesti ja ystävällisesti kehotin Mytä menemään maahan ja uskomatonta mutta kyllä, se totteli silmän räpäyksessä. Se taas auttoi tilanteeseen niin, että lampaatkin rauhoittuvat ja minun sydän joka takoi sellaisella vauhdilla myös rauhoittui. Parasta tässä oli itseasiassa itse huomata miten kaikki sujuu ihan ok, jos vain osaa itse rauhoittua ja ottaa tilanteen haltuunsa. Jäipäs mukava fiilis jälkeen päin, kun huomasin että katastrofin aineksista huolimatta, kaikki hoitui. Maltti on valttia. Huomenna taas iloisinmielin uudelleen, kohti uusia harjoituksia.
7.10. päivämäärä saa minut aina kovin mietteliääksi. Summaan aina kuluneen vuoden ja tuumailen, mitä seuraava vuosi mahtaakaan pitää sisällään. No eihän sitä tietenkään koskaan tiedä etukäteen, mutta pohdiskelen sitä kuitenkin. Miksi siis tämä päivämäärä, eikä esimerkiksi 31.12. tai 1.1.? No tämä siksi, että tasan 20 vuotta sitten 7.10. minun elämäni muuttui silmänräpäyksessä aivan toisenlaiseksi, mitä olin itselleni kaavaillut. Jouduin pahaan ratsastusonnettomuuteen, jota seurasi useita leikkauksia, 6 vuotta kokonaan istumatta ja melkoisen elämänmuutoksen. 18 vuotiaana se ei ole paras mahdollinen tapa aloittaa uuden elämän rakentamista. Pohdinkin, että tässäkö tämä nyt oli. Kaikki suunnitelmat roskakorissa, mutta jostain kumman syystä en suostunut hyväksymään vaihtoehtoa kotiin vammaisena jäämisestä. Päätinkin keskittyä kaikkeen siihen mitä pystyin tekemään, enkä siihen mitä EN pystyisi tekemään. Nyt kun on kulunut 20 vuotta tapahtuneesta, en olisi ikinä uskonut mitä kaikkea sitä pystyisinkään tekemään. Matka on ollut pitkä ja kivinen, monta ojanpohjaakin on pitänyt koluta. Aina ei ole jaksanut olla kovin reipas. Onneksi minulla on ollut kaksi loistavaa kannustajaa ( äitini ja mieheni), jotka ovat jaksaneet kannustaa minua aina uudelleen ja uudelleen kun usko on kadonnut minusta. Tätä pohtiessa ajoin kotiin tiistaina paimennustreeneistä, johon mahtui hyviä, huonoja ja hyvin huonoja hetkiä. Tehtävät sinällään eivät olleet mahdottomia tai liian vaikeita, mutta välitettavasti minun oman kroppani asettamat rajat tulevat välillä vastaan ja estävät minua toimimasta niin kuin ehkä joku terveempi ihminen. Mietenkin ajaessa, että pitäsikö jonkun muun hoitaa Myn koulutus paimenkoiraksi loppuun, mutta samalla minussa nousee se sama ajatus, että ei missään tapauksessa. Olemme Myn kanssa parivaljakko, jonka pitäisi pystyä tilanteessa kuin tilanteessa siirtämään lampaat haluttuun paikkaan. En millään haluaisi antaa periksi, jos 20 vuodessa olen jo pellolla treenaamassa koiraani, niin eihän sitä nyt missään tapauksessa nyt anneta periksi vain sen takia etten pysty toimimaan niin kuin muut. Täytyy siis pitää päämäärä selvänä, mennä vaikka läpi harmaan kiven ja pienin askelin kohti haluttua tulosta. Niin sitä ennenkin on tehty. Näillä mennään mitä on annettu ja katsotaan taas vuoden päästä uudestaan mihin ollaan päästy.
Fiskarsiin on tullut uusi eläinlääkäri Annukka Söderblom. Lämpimästi voin suositella hänen palvelujaan. Hänellä rautainen ammattitaito yhdistettynä ystävälliseen ja välitävään palveluun. Myös hänen vastaanottotilat olivat valoisat, mutta kodikkaat. Hinnatkaan eivät päätä huimanneet, niin kuin monella pääkaupunkinseudun eläinlääkäriasemilla, silti Annukalta löytyy kaikki tarvittavat välineet vaikeampienkin tapauksien varalle. Tervetuloa Annukka Söderblom ravistelemaan uusia tuulia tänne etelä Suomen kolkkaan.
Taas on tapahtunut kaikenlaista viime kirjoitukseni jälkeen. Koiranäyttelyssä on tullut piipahdettua, ja jo onneksi melkein unohdettu sen tulos. Parasta siellä oli saada seurata innokasta uutta juniorhandleriä picnick-herkkuja nauttien hyvässä seurassa. Tietenkin oli myös mukava kuulla, kun yksi ystäväni oli käyttänyt suosittelemaani Pet Silkin D-Limone shamppoota ja huomannut saman kuin minä. Punkit pysyvät loitolla, kun käyttää sitä koiran pesuun.
Peppi Läääkäri auttoi Juliuksen seisottamisessa, niin että sain kuvan napattua herrasta
Peppi kehässä meidän yhden koirulin kanssa. Ihana katsekontakti handlerillä koiraan.
Paimennustreenitkään eivät ole jääneet väliin. Viiru on kehittynyt huimasti ja My väläyttelee taitojaan. Myn kuski (siis minä) vaan saisi olla vähän kokeneempi, mutta sehän nyt ei tule muuten kuin harjoittelemalla. Tänään kävinkin lähiruokatapahtumassa Inkoossa, jossa esiteltiin myös hieno paimennusnäytös Annika Paarvion ja Minna Pukkilan johdolla. Hauskaa oli kuunnella muita katsojia, jotka seurasivat esitystä...miten ihmeessä nuo koirat menevät juuri sinne kuin pitääkin, kun meidän oma rekku tuskin pysyy edes vapaana karkaamatta. Niinpä niin, ehkä se harjoittelu saattaisi olla tämänkin arvoituksen takana.
Omia koiria onkin saanut harjoittaa paljon, kun olemme keränneet lampaita kokoon eri tarpeita varten. Viirusta onkin kuoriutunut korvaamaton apu erilaisissa lammashommissa. En ymmärrä miten olisimme mitenkään saaneet hommia onnistumaan ilman sen apua. Tietenkin meidän lampaiden traileriin laitto ei ole vielä hiottu aivan huippuunsa , kuin tänään nähdyssä painnusesityksessä, mutta homma tulee ainakin tehdyksi. Tässä ihan nälkä kasvaa syödessä, kun huomaa että on oppinut jotain ja samoin oma koira.
Viirun avulla kokoaminen sujuu nykyään melkoisen paljon jouhevammin
Taas on takana yksi paimennustreenikerta Myn kasvattajan luona. Pää on täynnä miljoona ajatusta ja kysymystä. Tälläkään kertaa, emme loistaneet Myn kanssa kyvyillämme, mutta ilman tätä kertaa olisin monta kertaa kokemattomampi. Sitä kun ei opi kuin kokeilemalla ja harjoittelemalla. Sitä pitää yrittää uudelleen ja uudelleen ja toivottavasti olla toistamatta samoja virheitä. Välillä pitää myös käydä oman mukavuusalueen ulkopuolella vain todetakseen, että siitäkin voi selvitä. Monesti kuulen sanottavan jostain hyvin pärjänneestä ihmisestä, että helppoahan sen nyt on. Miksi hänen nyt on niin helppo olla, kysyn vaan? Uskon vakaasti, että menestys ei tule koskaan ilmaiseksi, oli kyse lajista kuin lajista. Tietenkin voi olla monta onnen kantamoista menestyksen saavuttamiseksi, mutta pitkäaikaisen menestymisen takana on aina varmasti kova työ ja panostaminen aiheeseen. Eli unohtakaamme happamat sanat, ja keskittykäämme mieluummin olennaiseen, harjoitteluun . Kari Kotikoski kirjoittikin minusta hyvin Suomen Paimenkoirayhdityksen jäsenlehden puheenjohtajan palstalla. Hän painotti, ettei kukaan ole "seppä syntyessään" vaan koulutukseen ja harjoitteluun on panostettava. Aina kannattaa kysellä kokeneimmilta henkilöiltä apua ja vinkkejä. Rohkeasti vain mukaan tekemään, virheitä on turha pelätä.
Tekemisen meininkiä Annika Paarvion johdolla
My rentoilee oman suorituksen jälkeen mummonsa ja Martinan hellässä huomassa