lampaat tuotu sisään

Lampaat saatu turvallisesti sisään juuri ennen ensilunta. Viirusta oli suuri apu, kun ne piti saada pellolta hevostraileriin. Voi vitsit, kun olen ylpeä sen touhuilusta tai oikeammin sanottuna sen työskentelystä. Hurja kehitys viime vuoteen verrattuna. Nyt se rauhallisesti, mutta innokkaasti hoiti työnsä. Viime vuonna se taas käytti koko osaamisensa äärirajoja samaisessa tilanteessa. Ja täytyy nyt tässä myöntää, että on sitä tainnut itsekkin jotain oppia vuodessa, onneksi:). Treenit jatkukoon Viirun kanssa, ja  taivas olkoon rajana mihin se vielä pystyykään.

Pitäis hommiin lähteä...

Tuoltako se koira nyt tulee?

Jihuu, työt tehty.

Täydellisen karstan etsintä

Katse kohti karstaa. Milloinkas olet viimeksi vaihtanut sitä. Noh, tämähän alkaa kuulostaa ihan hammasharjamainokselta. Kuitenkin olisi ihan hyvä silloin tällöin kurkata, että minkäläisessa kunnossa olevalla karstalla sitä sutikaan omaa koiruliaan. Ajattelin elää vaarallisesti, ja ostin uuden karstan. Siis kuvitelkaa, olen melkein koko sen ajan kun minulla villakoiria on ollut, harjannut niitä yhdellä ja saman merkkisellä karstalla. Ensin sinisellä doggy manin karstalla ja sitten valkoisella saman merkkisellä. Väillä kokeillut muitakin karstoja, mutta merkkiuskollisena aina ostanut vanhan tilalle uuden, mutta nyt pitkästä aikaan oikein repäisin. Ostin muutaman erilaisen karstan ja varovasti niitä testaillut, kuin makustellen uusia makuja. Nyt on vakikarsta suosikkini saanut rinnalleen toisen uskollisen ystävän, nimittäin Osterin(www.mustijamirri.fi) pyöreän mallisen pitkähköllä varrella olevan karstan. Se on tarpeaksi pehmeä, mutta silti se toimii loistavasti. Alkuun se minun silmissäni näytti saunaharjalta. Ja vähän kömpelöltäkin se tuntui, Mutta kummasti se kuva on jo mielestä kadonnut, ja itse asiassa se kahva helpottaa harjaamista.  Tämä kokeilu jättikin karstakuumeen päälle, ja täydellisen karstan etsiminen jatkukoon.

Rakkaus rajallistako?

Olin ulkoilemassa meidän koirien kanssa ihanassa syyssäässä. Kerrankin ei satanut ja aurinko paistoi. Koirat juoksivat tyytyväisen oloisina ja leikkivät keskenään. Kaikki oli sujunut mallikkaasti, kunnes luulin että Viiruun oli tarttunut lehti ja pyysin sen luokseni irrottaakseni sen. Lehti osoittautuikin isoksi haavaksi, joka vaati välitöntä soittoa eläinlääkärille. Siis aivan käsittämätöntä! Koirat olivat olleet koko ajan minun "valvova silmän" alla, enkä ollut huomannut missä vaiheessa Viiru itsensä oli satuttanut. Vielä kummallisemmaksi asian teki, ettei haava tuntunut vaivaan neitiä ollenkaan. Se juoksenteli ihan yhtä iloisena, kuin silloin kuin lähdimme kotoa. No ei auttanut, kuin suunnata suoraan meidän luotto eläinlääkärille. Hän otti sitten Viirun osaaviin käsiinsä ja ompeli Viirun haavan kokoon. Samalla, kun Viiru oli hoidettava istuin odotushuoneen puolella. Siellä odotteli vuoroaan todella takkuinen ja haiseva briardi. Omistaja alkoi vuodattamaan minulle koiranhoidon vaativuutta, varsinkin jos on useita pieniä lapsia kotona. Koiralle ei kuulemma riitä rakkautta. En tiennyt, että rakkaudella on joku vakio määrä jota ei voi ylittää. Muutenkin koira oli melkoinen rasite rouvan mukaan. Hän kertoi, että koira oli eläinlääkärissä sen takia, että se piti nukuttaa ja ajaa turkki pois. Koira oli kuulemma niin vihainen, ettei antanut muuten käsitellä itseään. Varsinainen lapsiperheen koira siis. Omistaja myös mainitise, ettei tämä ole trimmattava rotu ollenkaan. Sain itseni kiinni ajattelemasta, ettei se myöskään ole rotu, joka kuuluu jättää hoitamatta ja huomiotta. Mikä rotu olisikaan? Valitusta jatkui ja jatkui. Rouva oli kuulemma koiraihminen, mutta tämän koiran kanssa ei vain kemiat olleet kohdanneet. Aikani kuunneltuani puhetulvaa, en voinut itselleni mitään ja tokaisin koiran omistajalle, että olisiko parempi, jos hän vaikka sijoittaisi koiran eteenpäin. Koira kuuluisi olla ilo, eikä rasite. Kyllä koira aistii tykätäänkö siitä vai ei. Sanoin myös, että koiralla on varmasti yhtä tylsää, kuin sen omistajalla, kun se saa asua unohdettuna eteisennurkassa. Koiranomistaja näytti tyrmistyneeltä sanoistani, ja odotin jo kovaa ryöpytystä mielipiteilleni. Mutta jostain ihmeen syystä rouva laittoikin suunsa kiinni ja haukkoi henkeään, kuin kala kuivalla maalla. Lopuksi hän sai soperrettua ulos, kiitos sanoistasi. Olet harvinaisen oikeassa. Samassa eläinlääkäri tulikin jo hakemaan minua. Viirulla oli useita tikkejä jalassaan, mutta muuten se oli kunnossa. Se jaksoi kävellä itse autolle ja suunnistimmekin kotiin suorinta tietä. Ajatukseni vain jäi pyörimään takkuisen briardin ympärille. Toivottavasti se saa uuden kodin, jossa siitä välitetään mahdollisimman pian. Jokainen meistä, myös koirat tarvitsevat aitoa välittämistä ja rakkautta.

Sihteerinä

Takana on uusi mielenkiintoinen kokemus koiramaailmasta. Olin sihteerinä nuorten ja junioreiden paimennuksen SM kisoissa. Päivä alkoi kukonlaulun aikaan ja päättyi miltei, kun aurinko laski. Vaikka olinkin aivan noviisi tällä saralla, niin ystävällisesti paimennusväki otti minut vastaan ja neuvoi eteenpäin. Korvat höröllä minä sitten istuin tuomareiden luona pisteitä laskien, ja yrittäen sisäistää lisää tästä minulle uudesta lajista. Jos pitäisi kiteyttää muutamaan lauseeseen mitä opin, niin se olisi puhu ja kohtele koiraasi nätisti. Näin saat kestävän ja lujan siteen koiraasi. Luota itseesi ja ennenkaikkea koiraasi. Ole 100% läsnä mitä olet tekemässä. Nämä ohjeet voisi siirtää lajiin kuin lajiin, eikös vaan. Sitä pitäisi aina muistaa, että olet tiimi koirasi kanssa. Kuka sitä nyt haluaisi kuunnella päivästä toiseen rumasti  käskyttävää tiimiläistä. Ja kyllähän sitä itsekkin yrittää hurjasti enemmän, jos saa positiivista palautetta negatiivisen sijaan.

Nuorten luokan sijoittuneet 1 Johanna Hirvonen, 2 Jonna Paasila, 3 Kaisa Hilska

Juniori luokassa kolme parasta 1 Marika Klosner, 2 Johanna Rissanen, 3 Anni Ritakallio. Molempia luokkia tuomaroivat Severi Hirvonen ja Heikki Teittinen.

Ei kai se auta, kuin nämä pitää mielessä ja harjoittelemaan lisää.

Iloa harjoitteluun

Täällä me ollaan