Koko koira tulee pestä, myös pää. On turhaa pelätä, että korviin menee vettä. Käythän itsekkin suihkussa pelkäämättä vettä. Se ei ole tietääkseni myrkyllistä. Voit myös suojata korvia kuvan näyttämällä tavalla, niin vesi pääsee valumaan korvien "yli"
Korvaa voi nostaa ylöspäin, niin sillä tavalla pääset kaulankin kastelemaan hyvin.
Älä unohda kylkiä ja kainaloita. Ne keräävät aivan uskomattoman määrän kuraa.
Voit kädellä ohjata veden kulkua, niin ettet roiski vettä ympäriinsä.
Vatsanalus kastuu tällä tavalla melko helposti. Älä unohda hännänalusta, ettei sinne pääse kertymään mitään ylimääräistä. Mikä tuntuu olevan todella yleistä monella asiakkaallani. Muista vaahdottaa shampoolla turkki huolella joka paikasta. Tee se vähintään kahteen kertaan, välillä huuhdellen shampoon pois. Viimeistele hoitoaineella.
Lopuksi rutistele ylimääräinen vesi pois koiran turkista. Kiinnitä huomiota, että vesi on aivan kirkasta tässä vaiheessa. Siten tiedät, että olet saanut kaiken shampoon ja hoitoaineen pois.
Rintakehästä vedet pois hellävaraisesti puristellen.
Näin teet takajalat. Huomaa, älä nosta jalkaa liian korkealle. Se tuntuu koirasta epämiellyttävältä.
Korvien vuoro. Älä purista liian lujaa.
Shampoot kannattaa aina laimentaa ohjeiden mukaan, samoin hoitoaineet. Voit ostaa siihen tarkoitukseen sopivia sekoitupulloja, tai käyttää ihan mitä tahansa muovipulloa. Itse nappasin tälläkertaa näköjään Lidl vesipullon, siihen kun saa niin paljon shamppoota kerralla. Shamppoota kului kääpövillakoiraan koko 1,5 litraa. Tässä kohtaan ei kannata pihistellä shamppoossa, jos haluaa pestä koirasta muutakin kuin vain selän., kuten olen usein huomannut tehtävän. Koira olisi hyvä pestä aina kun se on likainen! Unohda naapurinMartan ohje, ettei koiraa saisi pestä kuin max. kerran vuodessa.