Rakkaus rajallistako?

Olin ulkoilemassa meidän koirien kanssa ihanassa syyssäässä. Kerrankin ei satanut ja aurinko paistoi. Koirat juoksivat tyytyväisen oloisina ja leikkivät keskenään. Kaikki oli sujunut mallikkaasti, kunnes luulin että Viiruun oli tarttunut lehti ja pyysin sen luokseni irrottaakseni sen. Lehti osoittautuikin isoksi haavaksi, joka vaati välitöntä soittoa eläinlääkärille. Siis aivan käsittämätöntä! Koirat olivat olleet koko ajan minun "valvova silmän" alla, enkä ollut huomannut missä vaiheessa Viiru itsensä oli satuttanut. Vielä kummallisemmaksi asian teki, ettei haava tuntunut vaivaan neitiä ollenkaan. Se juoksenteli ihan yhtä iloisena, kuin silloin kuin lähdimme kotoa. No ei auttanut, kuin suunnata suoraan meidän luotto eläinlääkärille. Hän otti sitten Viirun osaaviin käsiinsä ja ompeli Viirun haavan kokoon. Samalla, kun Viiru oli hoidettava istuin odotushuoneen puolella. Siellä odotteli vuoroaan todella takkuinen ja haiseva briardi. Omistaja alkoi vuodattamaan minulle koiranhoidon vaativuutta, varsinkin jos on useita pieniä lapsia kotona. Koiralle ei kuulemma riitä rakkautta. En tiennyt, että rakkaudella on joku vakio määrä jota ei voi ylittää. Muutenkin koira oli melkoinen rasite rouvan mukaan. Hän kertoi, että koira oli eläinlääkärissä sen takia, että se piti nukuttaa ja ajaa turkki pois. Koira oli kuulemma niin vihainen, ettei antanut muuten käsitellä itseään. Varsinainen lapsiperheen koira siis. Omistaja myös mainitise, ettei tämä ole trimmattava rotu ollenkaan. Sain itseni kiinni ajattelemasta, ettei se myöskään ole rotu, joka kuuluu jättää hoitamatta ja huomiotta. Mikä rotu olisikaan? Valitusta jatkui ja jatkui. Rouva oli kuulemma koiraihminen, mutta tämän koiran kanssa ei vain kemiat olleet kohdanneet. Aikani kuunneltuani puhetulvaa, en voinut itselleni mitään ja tokaisin koiran omistajalle, että olisiko parempi, jos hän vaikka sijoittaisi koiran eteenpäin. Koira kuuluisi olla ilo, eikä rasite. Kyllä koira aistii tykätäänkö siitä vai ei. Sanoin myös, että koiralla on varmasti yhtä tylsää, kuin sen omistajalla, kun se saa asua unohdettuna eteisennurkassa. Koiranomistaja näytti tyrmistyneeltä sanoistani, ja odotin jo kovaa ryöpytystä mielipiteilleni. Mutta jostain ihmeen syystä rouva laittoikin suunsa kiinni ja haukkoi henkeään, kuin kala kuivalla maalla. Lopuksi hän sai soperrettua ulos, kiitos sanoistasi. Olet harvinaisen oikeassa. Samassa eläinlääkäri tulikin jo hakemaan minua. Viirulla oli useita tikkejä jalassaan, mutta muuten se oli kunnossa. Se jaksoi kävellä itse autolle ja suunnistimmekin kotiin suorinta tietä. Ajatukseni vain jäi pyörimään takkuisen briardin ympärille. Toivottavasti se saa uuden kodin, jossa siitä välitetään mahdollisimman pian. Jokainen meistä, myös koirat tarvitsevat aitoa välittämistä ja rakkautta.