"Kaivopuiston kaunis Casanova"

"Kaivopuiston kaunis Casanova"
"Kaivopuiston kaunis Casanova"

lauantai 20. lokakuuta 2012

Täydellisen karstan etsintä

Katse kohti karstaa. Milloinkas olet viimeksi vaihtanut sitä. Noh, tämähän alkaa kuulostaa ihan hammasharjamainokselta. Kuitenkin olisi ihan hyvä silloin tällöin kurkata, että minkäläisessa kunnossa olevalla karstalla sitä sutikaan omaa koiruliaan. Ajattelin elää vaarallisesti, ja ostin uuden karstan. Siis kuvitelkaa, olen melkein koko sen ajan kun minulla villakoiria on ollut, harjannut niitä yhdellä ja saman merkkisellä karstalla. Ensin sinisellä doggy manin karstalla ja sitten valkoisella saman merkkisellä. Väillä kokeillut muitakin karstoja, mutta merkkiuskollisena aina ostanut vanhan tilalle uuden, mutta nyt pitkästä aikaan oikein repäisin. Ostin muutaman erilaisen karstan ja varovasti niitä testaillut, kuin makustellen uusia makuja. Nyt on vakikarsta suosikkini saanut rinnalleen toisen uskollisen ystävän, nimittäin Osterin(www.mustijamirri.fi) pyöreän mallisen pitkähköllä varrella olevan karstan. Se on tarpeaksi pehmeä, mutta silti se toimii loistavasti. Alkuun se minun silmissäni näytti saunaharjalta. Ja vähän kömpelöltäkin se tuntui, Mutta kummasti se kuva on jo mielestä kadonnut, ja itse asiassa se kahva helpottaa harjaamista.  Tämä kokeilu jättikin karstakuumeen päälle, ja täydellisen karstan etsiminen jatkukoon.




1 kommentti:

  1. http://www.lespoochs.com/brushes.asp tämä on todellinen superkarsta!

    VastaaPoista