Julius sai kun saikin uuden tittelin meidän Tallinnan
reissulta, siitä tuli Eestin muotovalio. Olen niin iloinen! Ilman Jaana
Jäppisen apua ja tarkkaavaisuutta Eestin koiranäyttelysääntöjen suhteen, niin
tämä ei olisi ollut mahdollista. Jaanan koira Bazaar´s Catch a Flying Dream,
Aslan oli molempina päivinä PU1, eli voitti Juliuksen. Aslan oli VSP lauantaina
ja sunnuntaina se oli ROP. Huikean hienosti tehty nuorelta koiralta. Eestin
säännöissä kuitenkin on niin, että nuori koira voi ottaa vastaan vain kaksi
sertiä alle 24 kk vanhana. Aslan oli
ollut Tallinnassa helmikuussa, ja jo silloin se oli saanut sertin ja cacibin.
Nyt, kun se sai lauantaina sertin myös, niin sen sertit olivat jo koossa, se ei voinut ottaa vastaan enempää.
Sitten koitti sunnuntai päivä, ja uusi
kehä. Aslan voitti Juliuksen ja kehäsihteeri antoi sertin Jaanalle. Siinä
vaiheessa luulin, että asia meni ihan oikein. Vasta kotiin tultua, Jaana otti
minuun yhteyttä ja kertoi, että sertin jako ei tainnut mennä ihan oikein. Siis
voiko enää ystävällisemmin ihminen toimia. Häntä oli jäänyt asia vaivaamaan, ja
pyysi minua ottamaan yhteyttä Eestin kennelliittoon. Sieltä asia varmistuikin,
että totta, Jaana oli ollut ihan oikeassa. Serti kuuluikin Juliukselle, ja näin
siitä tuli Eestin muotovalio. Eestin kennelliittossa ihmeteltiinkin, kuinka mukava
henki meillä Suomessa on villakoiraharrastajien parissa. ISO KIITOS Jaanalle, ilman sinua tämä ei olisi ikinä
onnistunut!J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti