Kesä yllätti taas koiranomistajat

Kesä tuntuu yllättävän koiranomistajat joka vuosi samalla tavalla, kuin talvi autoilijat. En jaksa lakata hämmästelemästä sitä. Ymmärrän kyllä hyvin, että talvi oli melkoisen kylmä ja se tuntui tänä vuonna  jatkuvan ikuisesti, mutta niin kuin aina, kevät seuraa talvea ja sitten tulee kesä. Vaikka Suomen kesä on lyhyt ja usein miten vähä luminen, niin se on kumminkin lämpimämpi kuin meidän talvi. Tai siinä uskossa minä ainakin olen. Tämä vain ei tunnu olevan kaikkien meidän tiedossa, jos uskotaan minkälaisia kommentteja saan päivittäin kuulla. Yleisin puhelinkeskustelu menee näin; Hei, mun koira on trimmin tarpeessa. Se läkähtyy juuri nyt. Onko sulla aikoja nyt tai viimeistään huomenna? Siis mitä ihmettä? Ei ole vai. Minulla ei ole aikaa odottaa, haluan ajan nyt. Sitä paitsi, enkö jo sanonut, minun koirani läkähtyy kuumuuteen??!! Mikäs ihmeen trimmaaja sinä olet, kun ei ole aikoja Juhannuksen (Jouluna, Uutena Vuotena, Vappuna). Tähän väliin koitan selittää puhelimeen, että muutama muukin on huomannut koiransa olevan melkoisessa villassa, ja trimmauksen tarpeessa. Enkä mitenkään pysty tekemään kuin tietyn määrän koiria päivässä. Myös minustakin olisi kiva nukkua edes välillä, sekä nähdä silloin tällöin perhettäni. Myös meidän omat koirat vaativat hitusen huomiotani, sekä vastuullani on myös meidän lampaat ja kanat. Puuhaa siis riittää. Vaikka nautin suunnattomasti trimmaamisesta, niin joskus on saatava pidettyä vähän taukoa. Niin kuin muutkin ihmiset pitävät lomaa työstään, niin minäkin pidän muutaman vapaan hetken silloin tällöin. Suotakoon se minulle. Toivoisinkin, että vain kesä ei olisi koirien trimmausaikaa, vaan koiria kuuluisi hoitaa läpi vuoden. Ei vasta silloin, kuin turkki muistuttaa huopatossua ja lämpömittäri yli + 20 C. Onneksi tämä esimerkki on vain jäävuoren huippu, ja vastuullisia koiran omistajia löytyy paljon.

Villakoirien erkkari

Villakoirien erikoisnäyttely Tuomarinkartanon vinttikoiraradalla olisi voinut mennä kauniimmassakin kelissä. Alku alkoi lupaavalla auringolla, mutta kun oli meidän vuoro mennä kehään niin sadetta tuli kauin saavista olisi kaatanut. Mustat keskikokoisten narttu kehä pidettiinkin säästä johtuen tuomariteltan suojissa. Tällaisen kelin olen kokenut vain kerran ennen Kaivarin näyttelyssä joskus useita vuosia sitten. Onneksi emme kummatkaan Millan kanssa ole tehty sokerista. Kamalasta säästä huolimatta Milla oli varsin kovatasoisessa seurassa PN 2. Olenkin todella tyytyväinen tulokseen:)!!! Muutenkin päivä oli mitä mainioin mukavan seuran johdosta, eli kiitos Jonna Kokko, Lotta Lipponen seurasta ja avusta! Tiina Taulokselle kuuluu myös kiitos ihanasta koirasta! Tuomarina meillä oli Valerio Nataletti, Italiasta. Kamera jäi tietenkin kotiin, mutta onneksi nykyään kännyköissä on kamerat. Handleri taustalla vain on kuin uitettu koira:).

Kehän jälkeen räpsäisty kuva

heinäurakka n:o 1, tehty

Tämä oli meillä teemana hikisen heinäurakan jälkeen. Nyt on siis heinäruljanssi osa 1. saatu päätökseen ja lampailla on taas talveksi syötävää. Helppoa kuin heinänteko lause ei ole vielä koskaan oikein avautunut minulle. On nimittäin näin tälläisenä aikuisena maalle muuttaneena melkoisen vaikeaa tietää milloin on sopiva hetki kaataa heinät, saatika sitten milloin ne olisi hyvä korjata. Täytyy nyt ihan tähän väliin silti sanoa, että taisi tänä vuonna tulla parasta heinää ikinä. Heh, siis neljän vuoden kokemuksen perusteella:).
Koirat ovat ainakin kovin tyytyväisen oloisia koko päivän pellolla olon jälkeen. Nyt ei Mylläkään näytä olevan jäljellä ylimääräistä energiaa. Pikku My on kyllä melkoinen menijä, ja aivan käsittämättömän kekseliäs. Meillä ei ole ikinä ollut näin tehokasta pentua. Voi kun sitten, kun aika on kypsä, saisin suunnattua sen älykkyyden ja sinnikkyyden lampaiden paimentamiseen. Meillä nimittäin ei ole enää ovea, jota pikku My ei saisi auki. Ovet aukeavat helposti molempiin suuntiin neidin availlessa niitä. Se on myös hyvin näppärä keksiessään itselleen tekemistä. Yksi kerta, kun olimme rannalla, ihmettelin että mitä se My syö? Se oli napannut merestä ahvenen ja muitta mutkitta pisteli sitä poskeensa. Taisi olla tyttö sitä mieltä, että sen ruoissa saisi olla suurempi vaihtelu. Tässä vain muutama esimerkki sen touhuiluista. Mutta kaikessa energisyydessään se on aivan ihana pentu!

Emil Jr. BIS 1

Fiona laiturilla

Miten tämä aika vain kiitää eteenpäin sellaista haipakkaa. Aina jotenkin erehdyn ajattelemaan, että seuraava kuukausi tuo tullessaan vähän ns. omaa aikaa. Mitä se pitää sisällään, sen aika näyttää. Nimittäin kesäkuu on alkanut heinänteolla. Näin aikaisin emme olekkaan tehneet heinää ennen. Heinä on kasvanut tänä vuonna samalla tavalla, kuin meidän Milla karva. Sen voi melkein kuulla, kun se kasvaa.
No nyt vähän juttua koirista. Ehdin myös viime sunnuntaina käväisemään Salon ryhmänäyttelyssä Fionan kanssa. Tällä kertaa tulos ei ollut mitenkään mainitsemisen arvoinen saavutus, mutta silti päivä oli mitä mainion. Se sai hyvän arvostelun ja olenkin todella iloinen sen käytöksestä kehässä. Ainoa murheen kryyni on sen päätukka, joka ei kaikesta yrityksestä huolimatta ota kasvaakseen. Olenkin kokeillut kaikenlaista, että saisin sen kasvamaan, mutta ei, niin ei. Heinä se vaan kasvaa, mutta Fionan tukka se vaan pysyy vakio mitassaan:). Minulle antoi kovasti toivoa, kun tämän vuoden villakoirien ykkösellä oli nuoruudessaan kuulemma samanlainen ongelma ja nyt se on aivan jotain muuta. Toivoa siis vielä on:). Ylpeyttä samaisessa näyttelyssä antoi meidän Juliuksen poika Damocan Lucky Dreamer, Kaapo saaden sertin ja olessaan VSP. Onnea Jonna ja Kaapo!!!
Ja vielä viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä asiana. Juliuksen veli Dream Catcher Starring Moravia niitti mainetta maailmalla edellisenä viikonloppuna olessaan Slovakiassa  RYP 1 ja sunnuntaina Lesznossa BIS 1. Ihan huippua, paljon ONNEA Jana ja Emil Jr.

BIS 1 Dream Catcher Starring Moravia

Kuva puhukoon puolestaan

Emil Jr. kehä look.

Hanhien rantautumis yritys

Olisiko se tänään sitten omien koirien pesupäivä? Pesuvuorossa Julius ja Fiona. Huhuu, mitenkäs olisi karvakuonolaiset? Ja ei, eilinen meressä polskuttelua ei lasketa mukaan. Meillä onkin kaikki heittäneet jo talviturkkinsa aikapäiviä sitten. Itse pääsin samaan klubiin eilen. Melkoisen mukavaa:).
Kukkia olen yrittänyt istutella ja muutaman kurkuntaimen ja tomaatintaimen olen saanut laitettua. Saa vain nähdä mitä meillä on jäljellä syksyllä, koska meillä asuu nykyään puutarhuri My. Pelargonia parat ovat saaneet melkoista juurihoitoa ja niitä onkin ulkoilutettu jo lukemattomia kertoja. Onneksi ne vaikuttavat melkoisen kestäviltä, kaiken käsittelyn jälkeenkin  ne ovat jaksaneet kukkia.
Päivä kuitenkin kääntyy kohta jo illan puoleen, ja yhtään koiraa en ole saanut pestyä. Uskomattoman hieno sää vei voiton tällä kertaa. En usko kuitenkaan, että kukaan koiruleista pistää pahakseen. Ne ovat saaneet ulkoilla ja nauttia rannalla pulikoiden. Aika jännä juttu pääsi käymään tänään. Neljä hanhea päättivät sinnikkäästi muuttaa meidän rannalle. Ne lensivät useita kertoja meidän ylitse ja kaakattivat närkästyneenä, kun "heidän" ranta oli kaapattu meidän toimesta. Hanhet myös yrittivät kommandoiskua meren suunnalta. Onneksi meillä on Viiru:). Pyysin sitä ajamaan hanhet pois. Se katsoi minua aivan hämmästyneenä, anteeksi kuinka, eihän nuo ole lampaita??!! Pyysin sitä uudelleen, aja nuo pois. No ei kai tässä muu auta, se ilmeisesti ajatteli, ja teki työtä käskettyä. My oli tietenkin hengessä mukana. Puudelit katselivat koko hommaa aurinkotuoleissa kellien, kukakohan tässä olikaan lintukoira. Harmillista tässä vain on se, että sain videoitua hienon hanhien pois ajon ja nyt en löydä sitä mistään tallenteista. Täytyy siis skarpata tekniikan kanssa. Onneksi on sentään muutama kuva tilanteestä

Hus pois lintuset

Menkäähän siitä

Kääk, ne tulevatkin takaisin

Viiru rientää apuun, kaikki hyvin Myn mielestä

työpaikkalorvija

Tänään, niin kuin kaikkina aamuina menin katsomaan, että lampailla oli kaikki hyvin. Mukana minulla oli tuttuun tyyliin puudelit ja hommakoirat. Meidän lampaat laiduntavat tällä hetkellä aivan meidän vuokramökin vieressä. Ja niin kuin kaikkina aamuina, täyttelin lampaiden vesiastioita Viiru siinä avustamassa vieressä. Hetken siinä seisoskellessani, ja omiin ajatuksiini vaipuneena kuulin takaani äänen; leikkiikö noista joku lammaskoiraa? Siis mitä ihmettä? Miten niin leikkiikö joku lammaskoiraa? Hitusen hämmästyin kysymystä. Vastasin kuitenkin, että ei tässä kenenkään tarvitse leikkiä, kun kaksi koiraa meillä on työlinjaisia border collieita. No, mies vuokramökistä jatkoi, oletko ihan varma? Juu, kyllä olen varma, vastasin, tuossahan tuo toinen tekee koko ajan hommaansa. Miten niin, mies kysyi, sehän vain makaa tuossa aivan paikallaan. Oli kyllä vaikeaa vastata asiallisesti, että tuo kyseinen lorvija, joka vain nukkuu työpaikallaan, juuri pitää lampaita poissa, jotta minun olisi helpompi täyttää vesiastioita sekä tuoda niille kauraa. Viiru kun ei ihan sattumalta ollut pannut maaten juuri siihen paikkaan, vaan se oli pyydetty siihen missä se oli. Mies ei millään ottanut ymmärtääkseen. Hänestä siinä ei ollut mitään kummallisempaa meneillään, kuin vaan että koira nukkuu pellolla. Hämmästys olikin melkoinen, kun yksi tungetteleva uuhi koitti käyttää isomman oikeuttaan ja ryntäsi syömään kauraa luvatta. Ja kas, nukkuva koira kun laittoi kyseisen lammasrouvan ruotuun melkoisella rytinällä, ja vaipui taas "uneen" heti episodin jälkeen. Ukko totesikin, että katos katos, ei se tainnut nukkua!

Matkalla lampaita katsomaan

Uutta vettä bäille

kauranhimoa

Juomaämpärin edessä työpaikkalorvija

Kaurat syöty, nyt laiduntamaan

Mitäs me hommakoirat

Puudelit hengailevat mukana

Sohvaepisodi

Murrrrrr, olipa meillä aamulla riemu ylimmillään. Meidän Pikku My oli päättänyt maistaa sohvatyynyn kulmaa, tai no jos totta puhutaan niin sohvanselkänojaa, joka on iso tyyny. Onneksi neiti oli päättänyt upottaa pienet naskalihampaansa tyynyn takaosaan. Kaiken lisäksi vielä niin ystävällisesti, että hän oli seurannut tarkasti ompeletta, joten sain sohvan kursittua kokoon niin hyvin, ettei pientä natustelua edes huomaa. Tämän siitä saa, kun aamulla minua hitusen laiskotti ja ajattelin vähän nukkua pidempään. Ehei, My oli toista mieltä. Hänellä, kun riittää sitä virtaa melkoisesti jo heti aamusta. Kieltämättä olen toivonut uutta sohvaa, mutta eihän se nyt silti oikeuta pentua syömään meidän vanhaa sohvaa. Pikku My on nimensä veroinen, niin ihana kun hän onkaan, niin samalla hänellä on koko ajan pieni ketun häntä kainalossa. Tässä kohtaan täytyy vain ajatella, että jos saan kaiken tuon tarmon ja periksiantamattomuuden suunnattua kohti paimennusta, niin meillä ei ole mitään hätää saada lampaat oikeisiin paikkoihin, myös ne kaikki jästipäisimmätkin. Jotta säästyisimme  isommilta vahingoilta ja muutenkin on mukavaa ulkoilla, niin suuntasimme rannalle tällä kertaan ulkoilemaan. Rannan kaislikko tarjosi melkoisesti hajuja koiruleiden suureksi riemuksi, ja touhua tuntui riittävän pitkäksi aikaa niille. Nyt meillä nukkuukin viisi onnellista koiraa pitkin kotia, My sillä syödyllä sohvalla.

He hee, jätetään me toi puudeli tuonne ja keksitään jotain kivaa

Mitä ihmettä?

Täälläpä on ihania hajuja

Milla seurasi Myn touhuiluja kuivin jaloin laiturilla

Mitähän täältä vielä löytäisi