Sohvaepisodi

Murrrrrr, olipa meillä aamulla riemu ylimmillään. Meidän Pikku My oli päättänyt maistaa sohvatyynyn kulmaa, tai no jos totta puhutaan niin sohvanselkänojaa, joka on iso tyyny. Onneksi neiti oli päättänyt upottaa pienet naskalihampaansa tyynyn takaosaan. Kaiken lisäksi vielä niin ystävällisesti, että hän oli seurannut tarkasti ompeletta, joten sain sohvan kursittua kokoon niin hyvin, ettei pientä natustelua edes huomaa. Tämän siitä saa, kun aamulla minua hitusen laiskotti ja ajattelin vähän nukkua pidempään. Ehei, My oli toista mieltä. Hänellä, kun riittää sitä virtaa melkoisesti jo heti aamusta. Kieltämättä olen toivonut uutta sohvaa, mutta eihän se nyt silti oikeuta pentua syömään meidän vanhaa sohvaa. Pikku My on nimensä veroinen, niin ihana kun hän onkaan, niin samalla hänellä on koko ajan pieni ketun häntä kainalossa. Tässä kohtaan täytyy vain ajatella, että jos saan kaiken tuon tarmon ja periksiantamattomuuden suunnattua kohti paimennusta, niin meillä ei ole mitään hätää saada lampaat oikeisiin paikkoihin, myös ne kaikki jästipäisimmätkin. Jotta säästyisimme  isommilta vahingoilta ja muutenkin on mukavaa ulkoilla, niin suuntasimme rannalle tällä kertaan ulkoilemaan. Rannan kaislikko tarjosi melkoisesti hajuja koiruleiden suureksi riemuksi, ja touhua tuntui riittävän pitkäksi aikaa niille. Nyt meillä nukkuukin viisi onnellista koiraa pitkin kotia, My sillä syödyllä sohvalla.

He hee, jätetään me toi puudeli tuonne ja keksitään jotain kivaa

Mitä ihmettä?

Täälläpä on ihania hajuja

Milla seurasi Myn touhuiluja kuivin jaloin laiturilla

Mitähän täältä vielä löytäisi