"Kaivopuiston kaunis Casanova"

"Kaivopuiston kaunis Casanova"
"Kaivopuiston kaunis Casanova"

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

1.1.2014 hieno aloitus vuodelle

Uusi Vuosi ja uudet kujeet, vai miten se menikään. Tänään sain viettää päivän mitä parhaimmin, pellolla harjoitellen paimennusta. Voiko Uutta Vuotta aloittaa paremmin, ei minusta! Toivottavasti tämä antaa hyvän alun, ja hienon suunnan tulevalle vuodelle. Oma pää taas täynnä uusia suunnitelmia kuinka harjoitella paremmin omien koirien kanssa. Täytyy nimittäin nyt totuuden mukaisesti todeta, että olisin voinut Myn kanssa paremminkin toimia, mutta hei, suuntahan on vain eteenpäin. Onneksi sitä saa hyviä neuvoja, kun vain uskaltaa kysyä. Sitä pitää myös uskaltaa epäonnistua ja monesti, niin huomaa taas oppineensa lisää. Oma kokemus, kun ei millään kartu vain sohvalla lukemassa hienosti kirjoitettuja kirjoja paimennuksesta ja siitä miten se teoriassa pitäisi tapahtua. Sitä pitää liata omat kätensä ja ryhtyä vain hommiin. En kuitenkaan ole ollut aivan toimettomana Myn tai Viirun kanssa, vaikka meidän lampaat ovatkin olleet jo hetken sisällä. Olen harjoitellut siellä Myn kanssa oikeaa ja vasenta. Samoin harjoitusta on tullut miten lampaita pidetään nätisti paikoillaan tietyssä paikassa. Nyt vain, kun pääsimme pitkästä aikaan pellolle, Mylle olikin aivan hämmästys, että tehtävä/harjoitus jatkui pimempään kuin vain yksi suora hoidettu, kiitos ja hei. No nyt sormet syyhyävätkin, miten saada muutama oma lammas ulos, ja ei kun harjoittelemaan. On tämä ihmeellinen maailma tämä paimentaminen, mitä enemmän sitä oppii, niin sitä tajuaa miten vähän sitä osaakaan. Meinasi nimittäin tänään oma hermo mennä ihan huonoon kuntoon omasta osaamattomuudesta. Argh! Silti laji on ottanut minut täysin koukkuunsa ja oli todella antoisaa saadaa seurata muiden harjoitttelua tänäänkin.



Hei, etkö kuullut mitä sanoin sinulle...

Katsos täältä kautta




Pus

Kukkuluuruu:)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti