Ostin juuri uuden namipussin Mustista ja Mirristä, koska on niin mukava palkita koiraa, kun se onnistuu. Kuvassa oleva namipussi on todella hyvä. Se on tehty sellaisesta kankaasta, josta rasva ei mene läpi. Se onkin todella hyvä juttu, koska pidän mielelläni nameja mukana. Pussi toimii myös erinomaisesti näyttelyissä, koska silloin paremmat vaatteet eivät tahriinnu. Tästä päästäänkin minun lempiaiheeseni, eli milloin ja miten palkkaat koiraasi. Tästä tuntuu olevan niin monta käsitystä ja tuntuu siltä, että ollaan jo melkein tieteellisellä tasolla, kun seuraa eri metodeja suosivia koirankouluttajia. Lisätäänpä soppaan mausteita, joten tässä oma käsitykseni aiheesta.
Minulla on vain käytännön kokemusta koirien kanssa toimimisesta, joten se sellaisena otettakoon. Muutama esimerkki namien käytöstä, jota en ymmärrä ollenkaan. Kun koirat tappelevat keskenään, niin heitetään nameja pitkin lattiaa niin, että koirat kiinnittäisivät huomionsa nameihin, eikä toisiinsa ja lopettaisivat tappelun. Kun koirien adrenaliinitaso on jo niin korkealla, että ovat toistensa kimpussa, ne tuskin huomaavat vaikka lattialle heitettäisiin jotain äärimmäisen herkullista. Jos huomaisivat, niin siitähän se soppa syntyy, kun sitten pitää tapella kenen herkut on kenen. En myöskään ymmärrä ollenkaan, kun koira on remmissä ja haukkuu vaahto suussa ja silmät pullollaan, niin omistaja tunkee koiran suuhun nameja. Miksi ihmeessä vahvistetaan koiran huonoa käytöstä. Ennen, kuin edes päästät tällaisen tilanteen tapahtumaan, opettele itse ennakoimaan ja lukemaan koiraasi. Sen huomaa kyllä, kun hieman tarkkailee. Tällä en tarkoita sitä, että hiipisit vain yön pimeinä tunteina koirasi kanssa ulkona, ettei se hermostu muista ja syydät sille nameja kehuen, että hyvin menee rekkusein!
Tässä pieni juttu koirasta, joka syntyi Helsingin kaupunkiin ja on asunut koko elämänsä siellä. Sillä oli todella haasteellinen ongelma. Se ei osannut ylittää suojatietä ilman milloin mitäkin temppuilua. Omistaja oli vaikeuksissa ja oli saanut ohjeeksi: ”oletko kokeillut sitä, että viskaat namit suojatien yli?” Omistaja kokeili useita kertoja tätä ohjetta, sillä seurauksella, että vauhti vain kiihtyi koiralla. Aina, kun se näki suojatien, se alkoi repiä ja riuhtoa entistäkin enemmän. Koira oppi, että nyt se omistaja vasta ilahtuukin siitä, kun minä tyttö tässä riehun ja palkkaa minut vielä nameilla ja hauskalla leikillä, namit heitetään tien toiselle puolelle – JIIHHUUU! Helsingissä, kun noita suojateitä riittää, niin voimme vain kuvitella, miten hauskaa oli koiralla ja miten hauskaa oli omistajalla. Minun ratkaisuni tähän olisi se, että rauhoitetaan tilanne ennen kuin lähestymme suojatietä ja palkitsemme koiraa, kun se pysyy rauhallisena. Kannatan ehdottomasti koiran koulutuksessa positiivisuutta ja ”ilolla eteenpäin”-meininkiä, mutta maalaisjärki pitäisi ottaa mukaan kaikkeen toimintaan. Tarkoitushan on onnellinen lopputulos, sekä omistajalle, että koiralle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti