Turvallinen paikka

Laitan usein asiakkaan koiran trimmaamisen jälkeen häkkiin. Se on niille kaikista turvallisin paikka, ennen kuin omistaja ehtii hakemaan koiransa kotiin. Sitä, kun ei koskaan tiedä minkälainen koira sieltä ovesta tuleekaan seuraavaksi, niin häkin suojista on hyvä katsella seuraavaa tulijaa. Usein omistajat vain surkuttelevat koiransa kurjaa kohtaloa, kun on häkkiin joutunut poloinen parka. Monet vakioasiakas koirat tietävät hyvin jo minun tavan toimia trimmaustilanteessa. Ne myös tietävät, että kun häkkiin pääsee, niin hommat on hoidettu ja kohta pääsee kotiin. Ne siis suuntaavat suoraan häkkiin, kun nostan ne pöydältä alas. Turvallisuus siis ennen kaikkea. En haluaisi olla vastuussa, kun esimerkiksi kaksi toisilleen tuntematonta urosta tapaavat trimmaamon eteisessä, toinen vapaana ja toinen kytkettynä. Rähinähän siinä helposti saattaisi syntyä. Laitanpa tässä kuvan, miten rauhallisesti eräskin terrieri odotteli omistajansa tuloa.

Mulla on kaikki ihan hyvin

Sieltäkö se mamma nyt tulee...

Halloween

Pitihän sitä pöytä koristella Halloweenin kunniaksi

Kukahan sieltä kurpitsan takaa kurkistaa

Aamuinen kuva rannalta

Koirat partioivat laiturilla

Maisemakuva pihalta

Mitä ihmettä sieltä löytyykään

Mihinkäs ne muut oikein menivät?

Loppuillan ulkoilu hetki

Terassin tuikut

Tässäpä oli melkolailla kooste meidän Halloweenistä tänä vuonna. Paljon ulkoilua kauniissa säässä ja nautiskelua hyvästä ruoasta hauskojen koristeiden keskellä. Mikäs sen mukavampaa:).

Näyttely uutisia ulkomailta

Sain niin kivoja uutisia viime viikolla Juliuksen kasvattajalta Jana Vavrouskovalta. Hän oli Unkarissa ollut näyttelyssä Juliuksen veljen (Dream Catcher Starring Moravia) ja tuloksena kolmesta näyttelystä komeat  BIS 1, BIS 2, BIS 1. Huikea suoritus!

Emil Jr. ja Jana BIS kehässä

Emil Jr. ROP ja Grace VSP (Juliuksen siskopuoli)

Ryhmä 1 sijoitus

Arjen tapahtumia

Seisoinpa tässä muutama päivä sitten ystäväni kanssa bussipysäkillä. Meidän lisäksi pysäkillä seisoi rouva kääpiösnautserinsa kanssa. Vähän matkan päässä kulki mies villakoira mukanaan. Rouvan koira äkkäsi vastaan tulevan koiran jo kaukaa, ja sen koko pikku kroppa virittäytyi tunnelmaan. Se oli aivan jäykkänä ja vain häntä väreili hitusen. Villakoira lähestyi aivan saman näköisenä, kuin snautseri seisoi pysäkillä. Molemmat koirat siis aivan tikkujäykkänä. Ystäväni astui snautserin ja villakoiran väliin estäen, etteivät koirat vain pääsisi tapaamaan toisiaan. Molempien koirien omistajat olivat kovin hämmästyneen oloisia, kun ystäväni sanoi, että älkää missään nimessä päästäkö koiria toistensa luo. Miksi ihmeessä, omistajat kysyivät, nehän haluavat leikkiä. Niillähän heiluu häntä ja sehän on selvä merkki, että ne haluavat leikkiä. Älkää missään tapauksessa päästäkö koiria yhteen, ystäväni sanoi, nyt jo lujemmalla äänellä. Molemmat koirat näyttivät jo hampaitaan toisilleen. Ehkä se pitäisi sitten tulkita, että ne hymyilivät toisilleen. Onneksi koirien omistajat pitivät koiransa erossa toisistaan, ja olivat kovin hämmästyneitä, mistä ystäväni oli huomannut että koirat olisivat aivan yllättäen alkaneet tapella. Nyt, jälleen kerran perään kuulutan koiranlukutaitoa! Miten on mahdollista, että kumpikaan koiran omistaja ei lukenut aivan ilmeisiä merkkejä, jotka kumpikin koira viestitti toisilleen. Se on ihmeellisesti iskostettu meidän mieliimme, että kun koira heiluttaa häntäänsä, niin se haluaa leikkiä. Viis siitä, mitä sen muu kroppa kertoo meille.  Tällä tavallako me luemme myös toisia ihmisiä? Ilmankos meillä on koko maapallo konflikteja täynnä.

Leikittäisikö...

Ha haa, painitaan

mihinkäs se nyt meni?

lampaat tuotu sisään

Lampaat saatu turvallisesti sisään juuri ennen ensilunta. Viirusta oli suuri apu, kun ne piti saada pellolta hevostraileriin. Voi vitsit, kun olen ylpeä sen touhuilusta tai oikeammin sanottuna sen työskentelystä. Hurja kehitys viime vuoteen verrattuna. Nyt se rauhallisesti, mutta innokkaasti hoiti työnsä. Viime vuonna se taas käytti koko osaamisensa äärirajoja samaisessa tilanteessa. Ja täytyy nyt tässä myöntää, että on sitä tainnut itsekkin jotain oppia vuodessa, onneksi:). Treenit jatkukoon Viirun kanssa, ja  taivas olkoon rajana mihin se vielä pystyykään.

Pitäis hommiin lähteä...

Tuoltako se koira nyt tulee?

Jihuu, työt tehty.

Täydellisen karstan etsintä

Katse kohti karstaa. Milloinkas olet viimeksi vaihtanut sitä. Noh, tämähän alkaa kuulostaa ihan hammasharjamainokselta. Kuitenkin olisi ihan hyvä silloin tällöin kurkata, että minkäläisessa kunnossa olevalla karstalla sitä sutikaan omaa koiruliaan. Ajattelin elää vaarallisesti, ja ostin uuden karstan. Siis kuvitelkaa, olen melkein koko sen ajan kun minulla villakoiria on ollut, harjannut niitä yhdellä ja saman merkkisellä karstalla. Ensin sinisellä doggy manin karstalla ja sitten valkoisella saman merkkisellä. Väillä kokeillut muitakin karstoja, mutta merkkiuskollisena aina ostanut vanhan tilalle uuden, mutta nyt pitkästä aikaan oikein repäisin. Ostin muutaman erilaisen karstan ja varovasti niitä testaillut, kuin makustellen uusia makuja. Nyt on vakikarsta suosikkini saanut rinnalleen toisen uskollisen ystävän, nimittäin Osterin(www.mustijamirri.fi) pyöreän mallisen pitkähköllä varrella olevan karstan. Se on tarpeaksi pehmeä, mutta silti se toimii loistavasti. Alkuun se minun silmissäni näytti saunaharjalta. Ja vähän kömpelöltäkin se tuntui, Mutta kummasti se kuva on jo mielestä kadonnut, ja itse asiassa se kahva helpottaa harjaamista.  Tämä kokeilu jättikin karstakuumeen päälle, ja täydellisen karstan etsiminen jatkukoon.

Rakkaus rajallistako?

Olin ulkoilemassa meidän koirien kanssa ihanassa syyssäässä. Kerrankin ei satanut ja aurinko paistoi. Koirat juoksivat tyytyväisen oloisina ja leikkivät keskenään. Kaikki oli sujunut mallikkaasti, kunnes luulin että Viiruun oli tarttunut lehti ja pyysin sen luokseni irrottaakseni sen. Lehti osoittautuikin isoksi haavaksi, joka vaati välitöntä soittoa eläinlääkärille. Siis aivan käsittämätöntä! Koirat olivat olleet koko ajan minun "valvova silmän" alla, enkä ollut huomannut missä vaiheessa Viiru itsensä oli satuttanut. Vielä kummallisemmaksi asian teki, ettei haava tuntunut vaivaan neitiä ollenkaan. Se juoksenteli ihan yhtä iloisena, kuin silloin kuin lähdimme kotoa. No ei auttanut, kuin suunnata suoraan meidän luotto eläinlääkärille. Hän otti sitten Viirun osaaviin käsiinsä ja ompeli Viirun haavan kokoon. Samalla, kun Viiru oli hoidettava istuin odotushuoneen puolella. Siellä odotteli vuoroaan todella takkuinen ja haiseva briardi. Omistaja alkoi vuodattamaan minulle koiranhoidon vaativuutta, varsinkin jos on useita pieniä lapsia kotona. Koiralle ei kuulemma riitä rakkautta. En tiennyt, että rakkaudella on joku vakio määrä jota ei voi ylittää. Muutenkin koira oli melkoinen rasite rouvan mukaan. Hän kertoi, että koira oli eläinlääkärissä sen takia, että se piti nukuttaa ja ajaa turkki pois. Koira oli kuulemma niin vihainen, ettei antanut muuten käsitellä itseään. Varsinainen lapsiperheen koira siis. Omistaja myös mainitise, ettei tämä ole trimmattava rotu ollenkaan. Sain itseni kiinni ajattelemasta, ettei se myöskään ole rotu, joka kuuluu jättää hoitamatta ja huomiotta. Mikä rotu olisikaan? Valitusta jatkui ja jatkui. Rouva oli kuulemma koiraihminen, mutta tämän koiran kanssa ei vain kemiat olleet kohdanneet. Aikani kuunneltuani puhetulvaa, en voinut itselleni mitään ja tokaisin koiran omistajalle, että olisiko parempi, jos hän vaikka sijoittaisi koiran eteenpäin. Koira kuuluisi olla ilo, eikä rasite. Kyllä koira aistii tykätäänkö siitä vai ei. Sanoin myös, että koiralla on varmasti yhtä tylsää, kuin sen omistajalla, kun se saa asua unohdettuna eteisennurkassa. Koiranomistaja näytti tyrmistyneeltä sanoistani, ja odotin jo kovaa ryöpytystä mielipiteilleni. Mutta jostain ihmeen syystä rouva laittoikin suunsa kiinni ja haukkoi henkeään, kuin kala kuivalla maalla. Lopuksi hän sai soperrettua ulos, kiitos sanoistasi. Olet harvinaisen oikeassa. Samassa eläinlääkäri tulikin jo hakemaan minua. Viirulla oli useita tikkejä jalassaan, mutta muuten se oli kunnossa. Se jaksoi kävellä itse autolle ja suunnistimmekin kotiin suorinta tietä. Ajatukseni vain jäi pyörimään takkuisen briardin ympärille. Toivottavasti se saa uuden kodin, jossa siitä välitetään mahdollisimman pian. Jokainen meistä, myös koirat tarvitsevat aitoa välittämistä ja rakkautta.