Seisoinpa tässä muutama päivä sitten ystäväni kanssa bussipysäkillä. Meidän lisäksi pysäkillä seisoi rouva kääpiösnautserinsa kanssa. Vähän matkan päässä kulki mies villakoira mukanaan. Rouvan koira äkkäsi vastaan tulevan koiran jo kaukaa, ja sen koko pikku kroppa virittäytyi tunnelmaan. Se oli aivan jäykkänä ja vain häntä väreili hitusen. Villakoira lähestyi aivan saman näköisenä, kuin snautseri seisoi pysäkillä. Molemmat koirat siis aivan tikkujäykkänä. Ystäväni astui snautserin ja villakoiran väliin estäen, etteivät koirat vain pääsisi tapaamaan toisiaan. Molempien koirien omistajat olivat kovin hämmästyneen oloisia, kun ystäväni sanoi, että älkää missään nimessä päästäkö koiria toistensa luo. Miksi ihmeessä, omistajat kysyivät, nehän haluavat leikkiä. Niillähän heiluu häntä ja sehän on selvä merkki, että ne haluavat leikkiä. Älkää missään tapauksessa päästäkö koiria yhteen, ystäväni sanoi, nyt jo lujemmalla äänellä. Molemmat koirat näyttivät jo hampaitaan toisilleen. Ehkä se pitäisi sitten tulkita, että ne hymyilivät toisilleen. Onneksi koirien omistajat pitivät koiransa erossa toisistaan, ja olivat kovin hämmästyneitä, mistä ystäväni oli huomannut että koirat olisivat aivan yllättäen alkaneet tapella. Nyt, jälleen kerran perään kuulutan koiranlukutaitoa! Miten on mahdollista, että kumpikaan koiran omistaja ei lukenut aivan ilmeisiä merkkejä, jotka kumpikin koira viestitti toisilleen. Se on ihmeellisesti iskostettu meidän mieliimme, että kun koira heiluttaa häntäänsä, niin se haluaa leikkiä. Viis siitä, mitä sen muu kroppa kertoo meille. Tällä tavallako me luemme myös toisia ihmisiä? Ilmankos meillä on koko maapallo konflikteja täynnä.
 |
| Leikittäisikö... |
 |
| Ha haa, painitaan |
 |
| mihinkäs se nyt meni? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti