"Kaivopuiston kaunis Casanova"

"Kaivopuiston kaunis Casanova"
"Kaivopuiston kaunis Casanova"

perjantai 6. syyskuuta 2013

iloinen yllätys

Minulta on monta kertaa kysytty koiraa juniorhandlerille lainaksi, ja minun vastaus on aina ollut, että en lainaa koiruleitani kenellekkään. Ne kun eivät ole tennismailoja, jota heitellään omanmielen mukaan sinne tänne. Toinen asia mikä minua on vaivannut paljon, että yksikään kysyjä ei ole sanonut tai kysynyt saako tulla auttamaan koiran pesussa tai muussa näyttelykunnostuksessa. Saati minkäänlaista kiinnostusta rotuakohtaan ei ole ollut. Pääasia on vain ollut se, että onhan koira laitettu paraatikuntoon ja opetettu kulkemaan remmissä, niin että junnu voi sen napata kisa paikalla ja rynnätä kohti omaa kehää varma voitto silmissään. Ei minkäänlaista ajatusta harjoittelulle etukäteen yms. Kummallista sanon minä. Onneksi sentään vastaan on tullut yksi poikkeus, Peppi Lääkäri. Hän on innokas handlerin alku, joka sinnikkäästi jaksoi taivutella minut lainaamaan hänelle junnukoiraa. Ihmeiden aika ei siis olekkaan vielä ohi. Täytyy nyt nostaa hattua Pepille päättäväisyydestä. Hänestä voisi moni junnu ottaa mallia, nimittäin Peppi itse pesi koiran junnukisoja varten, ja hyvin pesikin. Olin aivan kauhusta kankeana, miten olinkaan luvannut Pepille, että hän saa pestä ja kuivata meidän yhden puudelin. Sitä asiaa en ole delegoinut kuin äidilleni tai miehelleni. Olen niin skeptinen asian suhteen, olin aivan varma että koira olisi huonosti pesty, huonosti huuhdeltu, huonosti kuivattu ja vielä bonuksena föönättu takkuun. Pessimisti ei pety asenteella odotinkin Pepin tuloa koiraa pesemään. Olin jopa varannut aikaa sille, että joutuisin pesemään koiran uudelleen neidin koepesun jälkeen. Toisin kävi, aikaa tosi kului puolet enemmän kuin yleensä, mutta kukaan ei ole koskaan ensimmäisellä kerralla pessyt ja kuivannut koiraa niin hyvin. Aivan käsittämätöntä, 12 v. tyttö teki sellaista mitä ei kukaan aikuinen ole onnistunut tekemään minun trimmausurallani. Koira oli puhdas, kuiva ja suoraksi föönattu. Hienosti toimittu! Ilo oli myös seurata miten kauniisti tyttö kohteli koiraa koko ajan. Toinenkin asia, mikä ilahdutti minua kovasti, on Pepin innostus puuhailla meidän puudeleiden kanssa. Hän on jo pitkään käynyt meillä kyläilemässä ja tutustumassa meidän laumaan. Joka kerta hän on myös jaksanut harjoitella tulevia junnukisoja silmällä pitäen vaikka olin kovasti ajatusta vastaan. No toisin kävi ja nyt voinkin pyörtää happamat puheeni junnuista, jotka ottavat kaiken valmiiksi "purtuna". Ilo on lainata koiraa iloiselle ja innostuneelle nuorelle, jolla on luontaista koirankäsittelytaitoa.

Peppi ja Finttu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti