Huh, huh mikä päivä takana., tai paremminkin voisi sanoa kaksi päivää. Miten se talvi voikaan yllättää joka vuosi, ja tänä vuonna melkoisella voimalla. Myrsky alkoi jo ennen kuin me olimme edes heränneet. Se oli katkonut sähköt, sekä tuonut tullessaan aivan uskomattoman paljon lunta. Onneksi meillä oli jo viime joulun tienoilla harjoutuserä miten pärjätä ilman sähköä tuulessa ja tuiskussa. Itsestäni en ollut huolissani, vaan kyllä se huoli kohdistui meidän lampaisiin ja kuinka niille saisi järjestettyä vettä. Kaivosta kun ei tule vettä, jos ei ole sähköä. No agrigaatit on keksitty ja muut systeemit, kun Wattenfall takkuilee. Sitä kun on valinnut, että pitää asua täällä periferiassa, niin kaikki hätäkeinot pitää olla valmiustilassa kokoajan. Tai viimeistään silloin, kun myrsky uhkaa jo nurkilla.
Päivällä saimmekin sähköt takaisin tähänkin torppaan, eli omassa päässäni luodut kauhuskenariot eivät onneksi toteutuneet. Heh, pessimisti ei pety voisi olla tämän kahden päivä mottoni. Tämä aamu valkeni onneksi lamppujen avulla, mutta lunta oli puhaltanut melkein saman verran, kuin eilenkin. No ei auttanut, kuin ottaa pilkkihaalari esiin ja hypätä mieheni jättisaappaisiin (omat kun ei vielä mene jalkaan) ja ottaa suunta kohti lampolaa. Hämmästys oli melkoinen, kun pääsin lampolaan. Yksi meidän pässeistä tuli minua ovella vastaan. Olivat päättäneet kaverinsa kanssa pistää yhden aidoista uuteen uskoon. Toinen oli jo siis vapaana ja toinen teki hartiavoimin töitä, että hänkin pääsisi vapauteen. Voi, onneksi meillä on Viiru! On se kyllä ihan ihme tyyppi, kun aina tosipaikan tullen se tietää täsmälleen mitä sen kuuluu tehdä, vaikka juuri kyseistä asiaa ei oltaisiin edes harjoiteltu aikaisemmin. Ensimmäinen tehtävä oli saada irtioleva pässi kiinni. Sehän ei ollut temppu eikä mikään, Viiru kun oli niin skarppina. Toiseksi, siirrä toinen pässi pois survoutumasta aidasta läpi, niin että saan toisen takaisin oikeaan paikkaan. Sekin onnistui, kuin tanssi kesällä. Kolmas asia, pidä pässit pois tieltä, että saan aidan korjattua. Ja taas, Viiru hoiti hommansa, kuin vanha tekijä. Minun osuuttani ei kannata edes mainita. Miten ihmeessä akkuporakone voi olla niin vaikea työkalu käyttää?! Olen yleensä jättänyt kaikki tällaiset korjausjutut mieheni harteille, mutta tällä kertaa kun hän oli työmatkalla, niin en voinut delegoida asiaa eteenpäin, siis hänelle. No nyt olenkin käynyt ruuvinvääntimen käyttökurssit 1,2, ja 3. pikakurssina. Meinasin tosin käyttää sitä loppuvaiheessa vasarana ruuveihin, mutta onneksi sain kun sainkin sen toimimaan. Mutta, jos minun tohelointia ei lasketa, niin tämä aamuhässäkkä sujui ilman sen suurempia mutkia, kiitos Viirun. Jaksan aina vaan ihmetellä sen suurta kykyä lukea erilaisia tilanteita, sekä sen toiminta varmuutta työtilanteissa. Ihana, ihana Viiru!!!
 |
| Ihana Viiru:) |
 |
| Lähdetäänkö hommiin? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti