Trimmikurssi

Eilinen tuli vietettyä trimmikurssia vetäen Turussa. Kivaa oli mennä pitämään kurssia, kun tietää että vastassa on ihmisiä, jotka ovat innostuneita aiheesta. Vaikeus onkin siinä miten pukea sanoiksi asiat, joita itse tekee melkein päivittäin. Sitä niin automaattisesti pitää tietyllä tavalla saksia, tai kampaa turkkia haluttuun asentoon, sen enempiä ajattelematta. Paras tapa oppia onkin itse tekemällä. Turkin leikkaamisen ihanuus ja samalla kamaluus piileekin siinä, että se on uusiutuva luonnonvara. Ei tarvitse pelätä virheitä, kun asia korjaantuu samalla, kun turkki taas kasvaa. Siis ei muuta kuin saksimaanJ. Itse aloitin näyttelytrimmin leikkaamisen harjoittelun siten, että vein koirani jollekkin paremmin asiaan perehtyneelle. Ja hän sai loihtia koirastani kauniin. Sitten pesin koirani noin viikon tai kahden välein ja yritin pitää mallin yllä. Välillä onnistuin siinä paremmin ja välillä huonommin. Sitten, kun mielestäni malli oli karannut taas aivan käsistä, niin ei muuta kuin soitto koiran kasvattajalle ( tässä tapauksessa Margaretha Ekbergille) ja uusi aika varaukseen koiran trimmaamista varten. Täytyy nyt tähän kohtaan sanoa, että kiitos kovasti Margarethalle ja myöhemmin Karvisen Marjalle kärsivällisyydestäJ. Tällä tavalla sitä saa varmuutta saksien käsittelyyn ja sitä jotenkin alkaa hahmottamaan paremmin mistä kohtaa sitä pitää leikata ja millä tavalla. Valokuvaaminen on myös todella hyödyllinen apuväline trimmaamisen saloihin perehtyessä. Kuva on kuin tuhat sanaa. Joka kerta, kun olen trimmannut koirani, niin nappaisen siitä muutaman kuvan. Niistä onkin sitten hyvä katsoa mitä sitä tuli oikein tehtyä. Varmuus saksien kanssa ei tule muuten, kuin tekemisen myötä.

Tässäpä vielä muutama kuva ahkerista trimmikurssilaisista: