|
Etsi kuvasta Viiru:) |
Onneksi oli kivat ilmat pääsiäisenä, niin pääsimme nauttimaan ulkoilmasta monena päivänä. Koirat nauttivat silmin nähden. Viiru ei ole ymmärtänyt, miksi talvella ollaan niin paljon sisällä, kun ulkona on niin paljon kivempaa. Puudelit ovat samaa mieltä. Talven jäljeltä meidän rannalla on paljon kaislaa kaatunut maahan. Ja tähän aikaan vuodesta odotamme aina kaislojen polttamista rannasta, jotta siitä saataisiin taas nurmikenttä. Se onkin mukavaa rentoa touhua, eikä ole kiireistä. Lampola, kun pitää minut edelleen kiireisenä, niin kaislojen polttaminen onkin vastapainoksi mukavan löysää toimintaa. Täytyy vain olla tarkkana, ettei tuli pääse karkaamaan, mutta siihen ollaankin varauduttu vesiletkulla, joka on koko ajan vieressä.
|
Fiona laiturilla |
|
Ensimmäiset kalastajat |
|
No löytyykö sieltä kalaa? |
Toinen ilon aihe on myös se, että jäät ovat lähteneet melkein kokonaan laiturin ympäriltä. Se siis tarkoittaa sitä, että meillä on kalastukausi virallisesti avattu. Tällä tarkoitan laiturilta kalastus.
Itse en päässyt harmikseni näyttelyyn tällä kertaa, mutta Millan veli olikin oikea ilon aihe, ollessaan rotunsa paras Lappeenrannassa. Hyvä Taina ja Milo, Canmoys Head Master! Milosta tuli samalla Suomen muotovalio! Jos saan kuvia, niin laitan ne tähän blogiin kaikille nähtäväksi, että voitte ihastella J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti