"Ihmisestä saa kun laittaa"ja se pätee myös koiriin :-)
Meillä trimmaamossa sattuu ja tapahtuu niin hullunkurisia juttuja, ettei voisi uskoa todeksi
jos ei itse olisi paikalla. Tässä joitakin viime aikojen hämmästyttäväviä tapauksia:
Huolestunut asiakas toi koiran trimmattavaksi ja kysyi pitäisikö koira viedä eläinlääkäriin kun se haisee niin pahalta peräpäästä. Hän epäili, että koiralla on erittäin paha anaalirauhastulehdus. No, asiaa tutkittuani =
nostin koiran pöydälle ja nostintin varovasti myös sen häntää. Asia ratkesi ilman eläinlääkäriä. Koiran hännän alta paljastui tennispallon kokoinen möykky arvaa mitä... Rouva oli kovin helpottunut, että rahat säästyi.
Eräs asiakas toi kiinan palatsikoiransa pesuun ja varoitti, että koira on ihan kamalan vihainen, että olkaa
varovaisia, sillä se murisee ihan koko ajan. Hän joutuu pitämään kotioloissa koiralla remmiä kiinni kaulapannassa, koska ei muuten uskalla koskea siihen. Hän ei uskaltanut irroittaa remmiä, koska luuli, ettei saa sitä takaisin kiinni kaulapantaan. Kävi ilmi, että koira oli älyttömän kiltti ja suloinen ja sillä oli ahtaat hengitystiet, eli kun koira hengitti, se krohisi ja omistaja tulkitsi sen murinaksi. Onnellinen loppu. Koira pääsi kaulapannastaan ja remmistään kotona ja heillä oli vielä monta yhteistä onnellista vuotta yhdessä ja omistaja ei enää pelännyt koiraansa.
Koira, jolla oli yhdessä yössä ilmestynyt paha kasvain, joka roikkui kehon ulkopuolella.
Asiakas soitti itkuisena kiittäen hyvästä yhteistyöstä kertoen surullisena vievänsä juuri koiraa lopetettavaksi. Kasvain todettiin eläinlääkärissä isoksi punkiksi, joka poistettiin. Meillä yhteistyö jatkuu edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti