Pikkujouluilua Tammisaaressa ja koirien muotinäytös Salossa
Nyt joulun aikaan meillä täällä Tammisaaressa (Raaseporissa) on todella paljon ohjelmaa kaikkialla (www.raaseporti.fi). Olimme lauantaina "hienokävelemässä" kaupungin keskustassa ja koko kaupunki oli täynnä ihmisiä. Otin Millan ja Lydian mukaan katsomaan ihmis- ja koiravilinää ja tapasimme paljon tuttuja. Suomen vanhimmalla kävelykadulla tapasimme jopa kaupunginjohtajan, Mårten Johanssonin, joka suositteli meille muutamia hyviä kohteita, joihin kannattaa tutustua ja niin teimme. Matkailutoimistolla torin laidalla Täti Ruskea, Täti Vihreä ja Täti Violetti sekä Tilli-koira toivottivat tervetulleeksi glögille ja pipareille koko päivän.
Ensi viikonloppuna onkin Messari ja heti jälkeen maanantaina 5. päivä olemme menossa Salon Mustiin ja Mirriin osallistumaan Leena Sarven juontamaan muotinäytökseen koirille! Milla saikin jo pari Hurtta-pukua, joita se tulee esittelemään. Sen lisäksi, että puvut ovat kauniita, ne ovat hyvin käyttökelpoisia. Ne on valmistettu kevyistä materiaaleista eikä Milla ollut milläsänkään kun se puettiin sille päälle. Näytti jopa viihtyvän. Aivan extra-hyvät ovat suojat jalkoihin - varsinkin villakoiralle näin räntäaikaan - koska ne ovat hengittävät ja kevyet eikä häiritse koiraa ollenkaan. Sen sijaan minä säästyn moppaamiselta kotona jokaisen ulkoilun jälkeen! Tervetuloa katsomaan. Siellä on kaikenlaista ohjelmaa koko päivän. Leikkaan koirien kynsiä non-stoppina klo 13-15. Klo 16-18 olen kertomassa yleisesti trimmaamisesta. Koirien muotinäytös näytös alkaa klo 18.00. Onpa kivaa!
Tässä vähän pikkujoulu hulluttelua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti