Tämä juttu sinänsä ei liity suoranaisesti koiriin, mutta ehkä se vähän antaa kuvaa ihmisten nyky järjenjuoksusta. Juttelin muutama päivä sitten yhden naisen kanssa, joka kyseli saako meiltä ostaa karitsanlihaa? Kyllä vaan, totesin, myymme niitä kokonaisina tai puolikkaina. Nyt kohta niitä alkaa syntyä, sanoin, johon nainen totesiki että loistaa hyvin ajoitettu, ehtivät täydellisesti pääsiäiseksi pöytään. Siis mitä, minun pään sisällä kaikui, ehtisi pääsiäiseksi pöytään 2013??!! Sitten nainen vielä sanoi, että hän ottaisi kokonaisen takajalan, ei puolikasta. Siis ei voi olla totta, meinasiko rouva että karitsat syntyvät maaliskuun alussa ja saman kuun lopussa ne olisivat valmiita teuraalle. Mihin on jäänyt biologian tunnit häneltä...normaalijärjen käyttö on tietenkin myös sallittua. Mutta siinäpä se, normaalijärjen käyttö, mitä se on? Kaikki asiathan ovat johonkin verrattuna. Eli nyt kaikille tiedoksi, liha jonka ostatte steriilisti kaupanhyllyltä vakuumipakattuna on lihaa, joka on syntynyt jossain päin jonkun navettaan/lampolaan yms. kasvanut siellä x ajan. Se ei vain pulpahda jostain siististi ja päädy kivoihin tasakokoisiin paketteihin, jotka mahtuvat näppärästi jääkaappiin. Miten nykyihminen on niin erkaantunut tälläisestäkin tiedosta! Tämä sama koskee myös kalapuikkoja. Ne sisältävät oikeaa kalaa, jonka joku on kalastanut merstä/järvestä. Tällä aasinsillalla pääsenkin laittamaan kuvia viime pilkkireisulta, se tarkoittaa kalastamista jään läpi pienestä aukosta.
|
Pilkillä |
|
Meillä koiratkin tietävät, että kohta sieltä tulee kalaa |
|
Odottavan aika on pitkä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti