"Kaivopuiston kaunis Casanova"

"Kaivopuiston kaunis Casanova"
"Kaivopuiston kaunis Casanova"

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Cesar Millan Live!


Aivan mahtavaa – sain nähdä Cesar Millanin seminaarin Hartwall Arenalla eilen. Hän on todella uskomattoman taitava koirien kanssa, kuten olemme TV:stä nähneet, mutta elävänä kaikki on aina ihmeellisempää.  Onneksi meillä oli hyvät paikat, emmekä joutuneet katsomaan kenenkään niskaa, vaan Cesaria kaiken aikaa. Se, mikä minuun teki ison vaikutuksen, oli hänen tapansa kertoa ja esittää asiat niin kansantajuisesti, että siinä ei voinut kuin nauraa ja ehkä välillä hieman itkeäkin, kun hän osui niin naulan kantaan.  Myös suomalaisten makuun, hän oli purkanut asioita hienoihin kaavioihin ja vaikutti, että kaikki ymmärsi mistä milloinkin oli kyse. Seminaari oli englannin kielellä meksikolaisittain, kuten hän kaiken aikaa korosti:  ”I´m a Mexican, that´s my breed”. Näin hän selitti, esim. sitä, että koira on koira, rotuun katsomata, samoin kuin  ihmiset. On ihan sama onko veren perintönämme se, että juomme tequilaa vai kossua. Rotu kuin rotu – koira on koira, karvoihin katsomatta.  Kyllä koira koiran tuntee, mutta entäs ihmiset? Tuntevatko ihmiset oman koiransa? Hän kyseenalaisti monia asioita ja tarjosi ratkaisua useisiin tilanteisiin.

Valitettavasti siellä oli ehdoton kuvaamiskielto, joten minulla ei ole mitään kuvia tilaisuudesta. Sen voin kyllä sanoa, että henkilökohtaisesti minulle kolahti monet asiat oikeisiin lokeroihin ja uskon, että osaankin tästä lähtien palvella nelijalkaisia ystäviämme vieläkin paremmin.

Mielenkiintoista oli sellainen asia eilisessä seminaarissa, jonka sain kuulla myös Simon Mossin suusta, että ”ole läsnä” tekemisessäsi eläinten kanssa. Ne elävät vain tätä hetkeä. Ei eilistä, ei viime viikkoa, vaan juuri tässä ja nyt. He eivät myöskään tiedä onko tililläsi paljon rahaa vai ei, oletko korkeasti koulutettu vai et jne. He tietävät ainoastaan sen, onko kanssasi hyvä olla vai ei.     Kuulostaa kovin helpolta, mutta onko?

Koirat elävät haju- ja vaistomaailmassa. Ne vaistoavat kun olet iloinen, surullinen, hermostunut, vihainen ja toimivat sen mukaisesti. Ilman, että avaamme suutamme, he tietävät nämä asiat. Esim. et varmaankaan saa edes koiran kynsiä leikattua jos sinulla hiki virtaa ja sydän hakkaa ennen kuin olet edes koskenut koiraan. Se tietää, että nyt on hermostuttava/huolestuttava tilanne ja kynsien leikkuu sujuu sen mukaisesti. Siis: rauhoittakaamme itsemme ensin riippumatta siitä, mitä sitten teetkin koiran kanssa. Heti kun hermostut, pelisi on pelattu sen asian suhteen, mitä olit juuri tekemässä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti