"Kaivopuiston kaunis Casanova"

"Kaivopuiston kaunis Casanova"
"Kaivopuiston kaunis Casanova"

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Fionan föönaus

Nyt tässä tulee kuvia selitysten kera, kun niitä on niin paljon kysytty. Kyse on siis siitä, miten föönataan koira, tässä tapauksessa villakoira. Paljon puhutaan siitä, että koira tulee laittaa kyljelleen kun sitä föönataan, mutta minusta se on vaikea tapa aloittaa, koska joudut käyttämään niin paljon omaa energiaasi siihen, että saat koiran makaamaan sen sijaan, että se on valmis käsittelyyn seisoessaan. Kun molemmat tottuvat tähän asentoon, niin lupaan, että koira hakeutuu automaattisesti itse makuuasentoon, kun siitä tuntuu siltä ja se luottaa sinuun. sen jälkeen  voitkin pyöritellä sitä pöydällä, kuin mattorullaa:).  Kun olet luonut siihen hyvän suhteen ja se tietää, ettei sitä satu, niin se voi rauhassa ottaa vaikka nokoset föönauksen aikana, kuten kaikki minun omat koirani tekevät. Myös säännöllisesti käyvien asiakkaiden koirat tekevät samoin.

Näissä kuvissa näytän miten föönataan sellaista  koiraa, jonka rutiineihin ei kuulu olla föönattavana. Fiona vähän ihmettelikin milloin tässä on se kohta jolloin pääsee ottamaan luovan tauon. Tällä tavoin kun aloitat, etkä aloita hermostuneena - nimittäin hermostuneisuus tarttuu - niin teillä on miellyttävä yhteinen hetki koirasi kanssa, eikä teille tulekaan sellaista koiraa, joka juoksee karkuun nähdessään föönin ja harjan.

 Aloitan koiran föönauksen koiran takapäästä, ettei se ole pelotaavaa koiralle. Olen huomannut, että koirat, jotka eivät ole tottuneet föönaamisen, arkailevat alussa. Lisäksi villakoirien turkki on yleensä lyhyempää takapäässä, joten se kuivuu nopeammin ja jos jättää sen viimeiseksi, se ehtii kuivumaan kiharalle ja sitähän emme halua.

Harjaa samaan suntaan, mihin föönaat. Näin saat karvan suoraksi.



 Tässä kuvassa näkyy, että karva alkaa kuivumaan suoraksi.
 Kun vaihdan puhalluksen asentoa, samalla vaihdan myös harjaussuuntaa.



Fionan jalat jo notkahtelevat, kun se haluaisi jo mennä nukkumaan. Niin tulee myös teidän koira tekemään kun se on rentoutunut riittävästi.

 Kun föönaat näin lähellä koiran ihoa, huolehdi siitä, että fööni ei polta koiran ihoa. Pienempikin lämpötila tehoaa ihan yhtä hyvin. Sinulla ei tule olla kiire, kun föönaat.


 Mahan alusen saa tottumattomalla koiralla föönattua näin. Tottumaton koira usein yrittää käpertyä pieneen sikiöasentoon, jolloin voit vain kuvitella miten vaikeaa on saada vatsaa kuivaksi.

 Tässä näet miltä näyttää kun koira on takuton. Sen iho näkyy ja karva on suoraa, jolloin harjalla/karstalla pääsee helposti juuresta latvaan. Isoa turkkia voi kuivata myös harjalla, eikä vain karstalla. Muista, että sinulla on "pehmeä käsi" kaiken aikaa. Ei saa raastaa ja rikkoa ihoa.

Korva harjataan siten, että siitä pidetään kiinni samoin kuin esim. geelikynsiä lyhennettäessa, pidetään kiinni tukevasti kynnen tyvestä, ettei satu. Korvaa ei saa repiä ilman, että tyvestä pitää kiinni.
 Jos on käynyt käsittämäton ihme, että turkissa on takku! Selvitä se varovasti sormin. EI KAMMALLA repien.
 Turkin pitäisi näyttää tältä, kun se on harjattu auki  eikä siinä ole takkuja.

 Pidä kiinni harjasta/karstasta samoin kuin pidät kiinni kynästä. Tässä esimerkki.

 EI NÄIN!
 Naamaa suojataan kädellä tällä tavalla. Kenestäkään ei ole kivaa, kun tuuli puhaltaa suoraan silmiin.


 Ota käsi avuksi ja pidä tilanne hallussasi koko föönauksen ajan. Älä  puhalla mihin sattuu. Koira ei pidä siitä.
 Jalkoja ei ole tarkoitus nostaa liian korkealle. Niiden kuivaus onnistuu hyvin myös näin, jolloin et taivuttele niitä kummallisiin asentoihin.

Myös takajalat föönataan rauhallisesti koiran seisoessa.



Suojaa koiran naama kädelläsi. Vaikka näyttää, että puristan koiran päätä, niin en todellakaan tee niin. Tämä on vain ote, jota tulee käyttää, ettet raapaise koiran silmiä karstatessasi/harjatessasi. Se tottuu siihen kun toimit jämäkästi ja rauhallisesti joka kerran.

 Anna itsellesi aikaa, kun ryhdyt harjoittelemaan. Se palkitaan siten, että föönaushetkestä tulee mukava sekä sinulle, että koirallesi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti