Mielikuvien pullottamista

Pääsin treenaamaan tiistai-iltana Myn kasvattajan luo Mytä. Viirukin oli mukana, mutta vahvempi puoliskoni ( ja taas kerran vain fyysisesti vahvempi:) ) treenasi sen kanssa. Pääni onkin vain pyörinyt treenien jäkeen paimennusmoodilla. Huomaan joka vapaassa välissä miettiväni, kuinka treenaisin seuraavaksi Mytä lampaiden kanssa. Paimennus on todella koukuttavaa! Siinä on niin monta muuttuvaa tekijää, että se tekee lajista niin kiehtovan. Vaikka olen lukenut muutaman kirjan aiheesta ja istunut nenä kiinni tietokoneen ruudussa oppiakseni lisää lajista, niin paras keino silti, ainakin minulle, on käytäntö. On mahtavaa nähdä muita koirakoita pellolla harjoittelemassa. Nähdä onnistumiset ja myös epäonnistumiset livenä, sekä kuulla heti palautteet miten korjata/parantaa jatkossa suoritusta. Mielenkiintoista on myös nähdä eri ihmisten tapoja kohdata onnistumiset ja ei niin mahtavat hetket koiriensa kanssa. Yritän purkittaa muistiini, miltä tuntui onnistua Myn kanssa. Millä mielellä menin harjoittelemaan yms. Siten ehkä saan itseni samanlaiseen mielentilaan jatkossakin, kun menen harjoittelemaan. Kiireessä ei kannata suunnata kohti peltoa ja lampaita. Tai jos ollaan tarkkoja, laji kuin laji, niin sitä tarvitsee olla 100% läsnä. Näin helppo ohje, ja voi kuinka sitä onkaan vaikea noudattaa. Yritän silti "pullottaa" mielikuvia eri harjoituksista, hyvistä ja huonoista, ja tähdätä onnistumisiin. Sitä kun yleensä ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään huonosti  menneistä treeneistä. Mutta miten vaikeaa sitä onkaan myöntää...